AHJO - Akateemisen hyvinvoinnin yksilöllisen ja organisatorisen kehittämisen välineet
äܱٳٱ
Hankekuvaus
Tutkimuksessa tarkastellaan akateemista hyvinvointia monitieteisesti yksilön sekä yhteisön näkökulmista. Tutkimusryhmän tutkijat tuovat hankkeeseen osaamista mm. työhyvinvoinnin, akateemisten organisaatioiden, muuttoliikkeiden, kansainvälistymisen, monikielisyyden ja –kulttuurisuuden, kuntoutuksen, terveysliikunnan ja hyvinvointiteknologian aloilta. Tutkimusryhmässä yhdistyy kolme Jyväskylän yliopiston vahvuusalueista: kielet, kulttuuri ja yhteisöt muuttuvassa maailmassa; liikunta, terveys ja hyvinvointi; sekä oppiminen, opetus ja kehitystä tukevat kasvuympäristöt. Tutkimusryhmässä on mukana Jyväskylän yliopiston (Koulutuksen tutkimuslaitos ja Kieli- ja viestintätieteiden laitos) tutkijoiden lisäksi Digiterveys Oy ja Peurunka.
Tutkimusasetelman keskiössä ovat akateemisen hyvinvoinnin kokemukset, jota tarkastellaan akateemisten urien, akateemisen yhteisön sisäisen stratifikaation, organisatoristen tekijöiden, ja akateemisen hyvinvoinnin kommunikatiivisten näkökulmien kautta. Tarkastelussa huomioidaan sekä yksilölliset että organisatoriset tekijät.
Vaiheessa 1 teimme lähtötasoselvityksen, jossa tarkastelimme hyvinvoinnin erilaisia piirteitä akateemisessa työssä. Tämän pilottitutkimuksen perusteella teimme jatkosuunnitelman yliopistotyön laadullisesta tutkimuksesta (Vaihe 2).
Teemme tutkimuksen monimenetelmäisesti käyttäen sekä määrällisiä että laadullisia menetelmiä. Ensimmäisessä vaiheessa molempien yksiköiden henkilöstölle ja jatko-opiskelijoille tehdään Wellness 360 hyvinvointikartoitus. Wellness 360 -kartoituksella kerätään tietoa viidellä osa-alueella: mieli, palautuminen, työ, liikunta ja ravitsemus. Menetelmällä on vertailukelpoista aineistoa esimerkiksi toimihenkilöaloilta. Analysoimme Jyväskylän yliopiston anonymisoidut työhyvinvointiraportit näiden laitosten osalta suhteessa Wellness 360 -kartoitukseen ja aiempaan Wellness 360 -aineistoon.
Toisessa vaiheessa osallistujat keräävät ohjeistetusti joukkoistettuja autoetnografisia havainnointeja erilaisista työtilanteista, joissa tarkastellaan erilaisista työpäivän kulkuun liittyviä seikkoja, sekä tehdään etnografista havainnointia työtilanteista.
Ballo, A., Ennser-Kananen, J., Saarinen, T., Salpakoski, A., & Tervo, M. (2023). Akateeminen hyvinvointi mitattavana ominaisuutena ja mittaamattomana kokemuksena. In A. Tammela, P. Hämeenaho, J. Eronen, & J. Eilola (Eds.), Hyvinvointi koettuna, kuvattuna ja tulkittuna (pp. 164-177). Jyväskylän yliopisto. JYU Studies, 3.
Perkins, M., Ennser-Kananen, J., Saarinen, T., & Laihonen, P. (2024, January 10). AHJO: A qualitative investigation of well-being among staff at a Finnish university using art-inspired methodology, including workshops and individual interviews. Ģֱ.
Perkins, M., Ennser-Kananen, J., Saarinen, T., & Laihonen, P. (2024, January 10). AHJO: Suomalaisen yliopiston henkilöstön hyvinvoinnin laadullinen tarkastelu taidepohjaisin työtavoin: työpajat ja haastattelut. Jyväskylän yliopisto.
Perkins, M., Ennser-Kananen, J., Saarinen, T., & Laihonen, P. (2024, January 9). AHJO methods: Prompts and other communications used in the AHJO project's artistic qualitative investigation into factors affecting the well-being of staff at a Finnish university. Ģֱ.
Perkins, M., Ennser-Kananen, J., Saarinen, T., & Laihonen, P. (2024, January 9). AHJO -menetelmät: Taidepohjaisen aineiston keräämisen ohjeet yhden yliopiston henkilöstön hyvinvoinnin laadullisessa tutkimuksessa. Jyväskylän yliopisto.
Perkins, M., Ennser-Kananen, J., Laihonen, P. & Saarinen, T. (2024) “Mitä tummempi sininen, sitä stressaantuneempi olen”. Taidepohjainen tapaustutkimus työhyvinvoinnista yliopistossa. Tiedepolitiikka 49(2), 52-66