Tekoäly – väsymätön ja nöyrä apuri hyvinvoinnin edistämisessä

Toisaalta tutkijan pöydällä tekoälyn perusluonne ei kuitenkaan ole muuttunut aivan yhtä paljon. ”Konepellin” alta tarkastellessa siellä näkyy edelleen digitaalisessa muodossa tallennettua dataa, matemaattisia operaatioita tai ohjelmointikieltä. Asiasta kiinnostunut, lukion matematiikan opinnot hyvin suorittanut opiskelijakin oppii ymmärtämään niitä nopeasti yliopistomme kursseilla.
Voiko tekoäly auttaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä? Kyllä.
Voiko tekoäly auttaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä? Kyllä.
Tekoälyllä on monia vahvuuksia ihmiseen verrattuna. Se on hyvä toistamaan oppimaansa. Siksi sen voi opettaa toistamaan ihmisen rutiinitehtäviä. Tekoälyn voi opettaa tekemään sekunnin murto-osassa patologien syöpänäytteelle suorittamia analyyseja. Jos patologin tarvitsee vain tarkastaa analyysitulos, hän voi käyttää vapautuneen ajan muihin potilaan hoidon kannalta tärkeisiin asioihin.
Tekoäly on myös väsymätön eikä se turhaudu rutiinien toistamisesta. Se voi monitoroida tauotta esimerkiksi potilaan tai sikiön sydänfilmiä vapauttaen hoitajan aikaa muihin inhimillisyyttä vaativiin tehtäviin. Tekoäly pystyy myös tunnistamaan monimutkaisesta datasta ihmiselle vaikeasti havaittavia asioita. Se voi tunnistaa esimerkiksi sydämen eteisvärinää ennakoivia muutoksia ennen varsinaista oireiden havaitsemista. Tällöin potilas voidaan kenties ottaa ennakoivasti seurantaan.
Tekoäly tukee ihmistä, mutta ei korvaa inhimillisyyttä
Tekoäly voi vapauttaa meille aikaa ja tuottaa datasta uutta tietoa, mutta hyvinvointimme kannalta ratkaisevimpia asioita se ei pysty puolestamme tekemään. Se ei kykene korvaamaan inhimillistä kontaktia potilastyössä. Se ei myöskään pysty tuottamaan liikunnan hyötyjä ilman että itse liikumme. Se ei voi nukkua tai syödä terveellistä ateriaa puolestamme. Tekoälysovellus voi olla monessa apuri, mutta hyvinvoinnin perimmäiset asiat pysyvät aina ihmisten tehtävänä ja niistä on tärkeää oppia nauttimaan.
Ensisijaisesti hyvinvoinnin edistäminen ja sairauksien ehkäisy vaatii meidän omia toimenpiteitämme. Kuuluisa mutta nöyrä apurimme, tekoäly, pystyy tulevaisuudessa monessa tilanteessa auttamaan ja vapauttamaan niille aikaa. Keski-Suomi on erityislaatuinen osaamiskeskittymänä, jonka monialaisessa yhteistyöverkostossa olemme edelläkävijöitä teknologian hyödyntäjinä ja kehittäjinä, inhimillisyyttä unohtamatta.
Kirjoittaja työskentelee hyvinvoinnin ja terveyden tekoälytutkimuksen apulaisprofessorina Jyväskylän yliopistossa ja Keski-Suomen Hyvinvointialueella