Maaseudun naisten arki alkoi muuttua 1960-luvulla
Vaikka maaseudun naiset ovat olleet innokkaita maaltamuuttajia, heillä on ollut keskeinen rooli maaseudun arjessa ja kehityksessä. Maaseudun naisilla on ollut tärkeä osa itsenäisen Suomen ja hyvinvointivaltion rakentamisessa.
Toisen maailmansodan jälkeen Suomessa maaseutu kuhisi ihmisiä ja elämää. Siirtolaiset ja rintamamiesperheet aloittelivat uutta elämää vastaperustetuilla pientiloilla, jotka osaltaan ylläpitivät maaseutuväestön korkeaa määrää.
Maaseudun naiset pääasiassa asuivat, elivät ja työskentelivät maatiloilla, mutta töitä löytyi yhä useammin myös kodin ulkopuolelta.
Esimerkiksi ennen monella kirkonkylällä oli useammankin pankin haarakonttori, jotka tarjosivat töitä myös maaseudun naisille.
Pankkien toiminta oli hyvin säädeltyä ja niiden oli mahdollista kilpailla lähinnä konttoreiden määrällä ja sijainnilla.
Maatiloilla arki oli pitkälti sukupuolittunutta. Naiset yleensä vastasivat ruoanvalmistuksesta, kodin- ja lastenhoidosta sekä karjanhoidosta. Suomessa lehmät ovat kiinteästi liittyneet naisiin, sillä vasta lypsykoneiden yleistymisen myötä 1960–1970-luvuilla naisten ohella myös miehet ryhtyivät lypsämään. Vielä 1950-luvulla vain harvalla maatilalla oli lypsykone, mutta vähitellen ne yleistyivät myös pienemmillä tiloilla. Maitotilit toivat säännöllistä rahatuloa tiloille.
Maatilojen naisten arkeen vaikutti vesijohtojen ja viemäreiden kaupunkeja hitaampi yleistyminen maaseudulla. Vain kymmenellä prosentilla maalaistaloista oli vesijohto sekä asuintaloon että navettaan 1950-luvun alussa. Tämä tiesi naisille ahkeraa vedenkantoa, sillä usein se kuului naisten tehtäviin. Kevennystä vedenkantoon toivat 1960-luvulla muoviämpärit, jotka olivat aikaisemmin käytettyjä sinkkiämpäreitä kevyempiä.
Kodinkoneet muuttivat naisten arkea helpottamalla ja tehostamalla kotitöitä
Sotien jälkeen maatiloilla elettiin pitkälti omavaraistaloudessa ja hyödynnettiin ruokataloudessa omalta tilalta saatavia tuotteita, kuten lihaa, maitoa, kananmunia, viljaa ja marjoja. Kyläkaupoista ostettiin ruokatarpeita, joita ei itse voitu tilalla tuottaa, kuten kahvia, sokeria ja suolaa. Vähitellen ostosvalikoima laajeni ja myös kodinkoneuutuudet löysivät maatiloille. Tosin ne vaativat ensin muita uudistuksia toimiakseen, kuten sähköt ja vesijohdon.
Ruokaa maaseudulla valmistettiin puuhelloilla ja leivinuuneissa, mutta keittolevyjä ja sähköliesiä hankittiin vähitellen myös maalaistaloihin. Aluksi lähinnä kahvinkeittoon ja kesäkäyttöön. Naisten töistä erityisen raskasta oli pyykinpesu, joten pyykkikoneet toivat tähän kaivattua helpotusta.
Maalaistaloissa oli usein maakellari, mutta 1960-luvulla Suomessa yleistyneet jääkaapit tehostivat naisten arkea, kun matkat kellariin harvenivat.
Jääkaapin myötä ruokaa oli mahdollista valmistaa kerralla useammalle aterialle eikä kaikkea valmistettua ruokaa tarvinnut enää syödä samana päivänä. Erityisesti maatiloilla innostuttiin 1970-luvulla pakastimista, jonne sai säilöttyä tilan omia tuotteita.
Kaupunkeihin muuttaneiden naisten suhde maaseutuun säilyi
Ihmiset muuttivat maalta kaupunkeihin jo 1950-luvulla, mutta vasta 1960-luvun jälkipuolen ja 1970-luvun alun ennätysmäinen muuttoliike kasvatti kaupunkien väkimäärän maaseutua suuremmaksi.
Erityisen innokkaita maaltamuuttajia olivat nuoret naiset. He lähtivät töiden perässä kaupunkeihin ja teollisuuspaikkakunnille sekä Ruotsiin, mutta erityisesti 1960-luvulta lähtien myös lisääntyneet opiskelumahdollisuudet tarjosivat lisää vaihtoehtoja naisille. Julkisen sektorin, kuten terveydenhuollon, voimakas kasvu ja kehittyminen 1950–1970-luvuilla tarjosi naisille työpaikkoja eri puolilla maata.
Maalaistaloissa kasvaneille, mutta kaupunkiin opiskelemaan ja töihin lähteneille naisille suhde maaseutuun säilyi usein tärkeänä.
Esimerkiksi ruoka saattoi toimia keskeisenä maaseutusuhteen ylläpitäjänä. Naiset olivat tottuneet jo nuoruudessaan tuottamaan ja valmistamaan ruokaa sekä välttämään ruokahävikkiä. Monelle myös kesämökistä muodostui tärkeä linkki lapsuuden ja nuoruuden maaseutuun.
Suomi kaupungistui eurooppalaisittain verrattain myöhään, joten monella suomalaisnaisella on omakohtaista kokemusta maaseudun arjesta. Ylisukupolviset muistot ja kokemukset siirtyvät eteenpäin tuleville sukupolville myös äitien ja isoäitien kautta.
Kirjoittaja on tutkijatohtori Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksella ja toimii Maatilojen naiset ja -tutkimushankkeissa.
