Laura Stark

Laura Stark who has long brown hair and glasses.
Julkaistu
1.5.2022

Laura Stark - etnologian professori

Olen kotoisin Kalifornian maatalouspainotteisesta pikkupaikasta, ja ihastuin Suomeen vietettyä vuoden Nastolassa lukiossa vaihto-opiskelijana 1980-luvulla. Saatuani antropologian maisterintutkinnon valmiiksi Yhdysvalloissa, tulin Suomeen Fulbright-stipendillä 30 vuotta sitten, ja olen ollut siitä lähtien Suomessa pysyvästi. Tällä hetkellä opetan luentokursseina etnologian/antropologian teorioita, johdatus islamin uskontoon, sekä globaaliköyhyys ja kehitystyö. Johdan KUMUn tutkijaseminaaria. Olen JUFO 3-tasoisen Europaea-lehden päätoimittaja yhdessä Itävallan Klagenfurt-yliopiston Prof. Alexandra Schwellin kanssa, ja johdan Prof. Tiina Kontisen kanssa Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Jyväskylän yliopiston kansainvälisten Afrikka-verkostojen konsortiota (JYU-CAN). FAPI, EDUCASE ja SAFINET verkostot ovat osa JYU-CAN verkostoa.

Punainen lanka, joka kulkee kaikkien tutkimusaiheitteni läpi, on kiinnostus sukupuolesta sekä yhteiskunnan alimpiin kerroksiin kuuluvien ihmisten kokemuksista, motiiveista ja tavoitteista – olivat he sitten 1800-luvun suomenkielisiä maatöitä tekeviä tai nykypäivän Afrikan slummeissa asuvia. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tutkimukseni ja opetukseni on keskittynyt kenttätyöhöni Tansanian Dar es Salaam-kaupungin slummissa, joissa olen tutkinut köyhyydestä selviämistä, sukupuolia, valtasuhteita, ja niin sanotun ’kehityksen’ haasteita. Viimeisimmät julkaisut ovat käsitelleet varhais- ja pakkoavioliittoa, naisten kännykän käyttöä kehitysmaissa, väkivaltaisia puhelinvarkauksia ja jälleenmyynti kierrettä Dar es Salaam, epätasa-arvo ja informaaliuus afrikkalaisissa kaupungeissa, ja etnografiset haasteet tutkimuksen teossa kehitysmaissa olevien köyhien parissa.

Uusin tutkimusaiheeni on vähemmistöön kuuluvat ihmiset Dar es Salaamissa, joiden identiteettiä ei pystytä osuvasti kuvailemaan länsimaisilla käsitteillä ’homoseksuaalinen’, ’biseksuaalinen’ tai ’transsukupuolinen’. Nojaten näiden ihmisten kokemusiin ja ymmärrykseen heidän omasta identiteetistään, olen luomassa uusia käsitteitä ja malleja queer antropologian ja feministien sukupuoliteorian käyttöön. Kaiken kaikkiaan Afrikka-tutkimus on ollut hyvin antoisaa juuri tutkittavien ihmisten takia: vuosien varrella olen haastattelut yli 350 ihmistä Tansaniassa ja olen otettu heidän uskomattomasta avoimuudestansa, huumorista ja ’sisusta’ hyvin vaikeissa olosuhteissa.

Tutkimuksen lisäksi opetus tuo minulle suurta iloa juuri opiskelijoiden ja jatko-opiskelijoiden takia. Olen varmasti oppinut yhtä paljon opiskelijoilta kuin he minulta, ja heidän palautteensa ansiosta kurssini ovat kehittyneet paljon vuosien varrella. Jaan heidän kanssaan aidon huolen maailman kiperimmistä ongelmista ja innon yrittää ratkaista näitä ongelmia lisäämällä tietouttamme, kuten KUMUssa laajemminkin.