Jatkuva oppiminen – minun oppimiseni: Ei vain opintopisteiden vuoksi

Aluksi halusin vain nähdä, millaista akateeminen opiskelu on ja onko minusta siihen. Aloitin kasvatustieteen perusopintojen opiskelun työni ohessa Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa. Aiemmin olin opiskellut ammatillisissa oppilaitoksissa ja varsin käytännönläheisesti työelämässä oppimalla.
Hyviä oppimiskokemuksia ja onnistumisia kertyi avoimessa yliopistossa paljon: yhtä opintojaksoa seurasi toinen, kolmas ja niin edelleen. Osaamiseni ja varmuuteni opiskelijana kasvoi, ja tiesin väyläopintojen opiskelun olevan minulle mahdollista.
Kasvatustieteen aineopintojen jälkeen korkeakoulututkinto olikin jo selkeämmin tavoitteenani. Hain keväällä 2022 korkeakoulujen yhteishaussa ja pääsin avoimen väylän kautta opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon kasvatustieteitä. Sillä tiellä nyt ollaan, ja hyvä niin.
Aikuisena opiskelu ei ainoastaan paranna työllistymismahdollisuuksia, vaan se myös rikastuttaa henkilökohtaista elämää.
Miksi minä opiskelen?
Pidän jatkuvan oppimisen käsitteestä – sitähän elämä on. Omaa oppimista voi ja kannattaa ohjata omien tarpeiden, tavoitteiden ja kiinnostuksen kohteiden mukaan. Itseä kannattaa haastaa, se on välttämätöntä uuden oppimiselle.
Jatkuva oppiminen on minulle elämäntapa, joka rikastuttaa arkeani ja avaa uusia mahdollisuuksia. Se, että voi yhdistää työelämän ja opiskelun, tekee oppimisesta entistä mielekkäämpää. Jatkuva oppiminen ulottuukin nykyään kaikkialle. Oppimista tapahtuu kaiken aikaa kotona, työelämässä, koulutuksissa ja vapaa-ajalla.
Aikuisena opiskelu ei ainoastaan paranna työllistymismahdollisuuksia, vaan se myös rikastuttaa henkilökohtaista elämää. Uudet opiskelutoverit, ystävät ja yhteistyökumppanit ovat minulle tärkeitä.
Haluan oppia uutta ja kehittää laajasti osaamistani. Minusta tuntuu mielekkäältä ja kiinnostavalta opiskella asioita, joita voin hyödyntää esimerkiksi työelämässä. Tutkinto-opiskelu on tähän erinomainen keino.
Uskon, että epäonnistumisetkin ovat tärkeitä ja opettavaisia. Ne muistuttavat, että elämässä ei ole kyse voittamisesta tai häviämisestä, vaan uskalluksesta elää.
Haasteisiin löytyy kyllä ratkaisuja
Usein minulta on kysytty, miten jaksan aina vaan opiskella ja koska oikein valmistun. Minusta on vaikeaa selittää tai kuvailla omaa sinnikkyyttäni, oppimisen iloani ja motivaatiotani. Aikuisena opiskelussa on toki omat haasteensa, mutta ne eivät ole opiskelun este. Olen esimerkiksi saanut tukea oppimisvaikeuksiini, ja olen löytänyt myös omia ratkaisuja näihin haasteisiin.
Yliopistolla on monia erilaisia tuen mahdollisuuksia, joihin kannattaa tarttua matalalla kynnyksellä. Myös avoimessa yliopistossa opiskellessa opiskelun haasteet on hyvä ottaa puheeksi, vaikkapa viestimällä niistä opettajalle.
Uskon, että epäonnistumisetkin ovat tärkeitä ja opettavaisia. Ne muistuttavat, että elämässä ei ole kyse voittamisesta tai häviämisestä, vaan uskalluksesta elää. Opintopisteiden kertyminen on minulle toissijainen asia. Koen tärkeämmäksi yhteistyön, reflektoinnin, uuden oppimisen ja asioiden ymmärtämisen.
Kiinnostavia kursseja minun valintani mukaan
Avoin yliopisto on edelleen arjessani – nyt tutkinto-opintojen osana. Valitsen edelleen itseäni kiinnostavia kursseja myös avoimen yliopiston tarjonnasta, vaikka opiskelen nyt päätoimisesti ja tutkintotavoitteisesti kasvatustieteen maisteriksi aikuiskasvatustieteen opintosuunnasta Jyväskylän yliopistossa.
Viime vuonna opiskelin gerontologian perusopinnot avoimessa yliopistossa. Sain uutta tietoa ikääntyvien ihmisten terveydestä ja toimintakyvystä. Ne kiinnostavat minua, ja työurani varrella olen kokenut tarvetta tälle tiedolle. Ikääntymistä tarkasteltiin opinnoissa monista erilaisista näkökulmista. Opinnot sain tehdä oman aikatauluni mukaisesti etäyhteyksin opiskellen. Gerontologisesta osaamisesta on hyötyä nyt ja tulevaisuudessa, monilla aloilla. Aion opiskella vielä gerontologian aineopinnotkin avoimessa yliopistossa.
Toivon, että tarinani inspiroi myös muita löytämään oman oppimisen ilonsa ja jatkamaan itsensä kehittämistä esimerkiksi avoimen yliopiston opinnoilla. Kannattaa unelmoida ja uskaltaa!