Opiskelijaraati avoimessa yliopistossa: Kehittämisen kumppanuutta

Opiskelijat ovat avoimen yliopiston toiminnan ja sen kehittämisen keskiössä. Heidän oppimisensa kautta tutkittu tieto vaikuttaa laajasti. Siksi avoin yliopisto on perustanut opiskelijaraadin kehittämisen kumppanikseen. Raati kokoontuu säännöllisesti etäyhteyksin.

Opiskelijan näkökulma on kehittämisen keskiössä

Avoimen yliopiston opiskelijaraati kokoontuu säännöllisesti kehittämistehtävien äärellä. Raadin jäsenet ovat erilaisissa elämäntilanteissa olevia avoimen yliopiston opiskelijoita, joilla on kiinnostusta ja mahdollisuus olla mukana opintomahdollisuuksien edistämisessä. 

Raadin näkemykset, ideat ja vinkit kuullaan avoimessa yliopistossa tarkasti, ja niitä tuodaan kaikkien opiskelijoidemme hyödyksi toiminnan kehittämisessä. Raati on ollut mukana kehittämässä muun muassa oppimisympäristöjä ja ohjeistuksia, opetukseen liittyvää viestintää ja verkkosivuja. 

Opiskelijaraati on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä osallistumaan ja vaikuttamaan elinikäisen oppimisen edistämiseen. Toiminnassa on ollut positiivinen kehittämisen meininki. Tulee sellainen olo, että opiskelijoita kuunnellaan ja heidän mielipiteillään on aidosti merkitystä. Yhdessä tehden on mahdollista vaikuttaa avoimen yliopiston toimintaan ja rakentaa ehkä jopa uudenlaisia ratkaisuja. Haluan myös omalla esimerkilläni rohkaista ihmisiä avoimen yliopiston opintojen pariin.
Marja Lehto, opiskelijaraadin jäsen 2022-24

Millaista opiskelu on? Kenelle se sopii? Mikä auttaa oppimaan?

Opiskelijaraadin jäsenet näkyvät avoimen yliopiston viestinnässä ja markkinoinnissa muun muassa opiskelijablogeissa, joissa he pohtivat opintoihin ja erilaisissa elämäntilanteissa opiskelemiseen liittyviä asioita. Moni opiskelijaraadin jäsenistä kertoo myös opiskelutarinansa opintotarjontamme sivuilla. 

Lukuvuonna 2024-25 opiskelijaraatiin kuuluvat 

Zeren Basaran, Anni Ahola, Sanna-Kaisa Lehto, Nelli Pajula, Henna Aaltonen, Riitta Eriksson, Antti Laulajainen, Ilina Karenius, Anneli Pirttilä, Tanja Kuitunen, Anu Rainio, Kenny Fahlström ja Anna Latomaa

Kiinnostaako opiskelijaraatitoiminta? 

JYU avoimen yliopiston opiskelijaraadin haku seuraavalle lukuvuodelle on keväällä/kesällä. Mukaan voi hakea kuka tahansa JYU avoimen yliopiston opiskelija. Raatilaisissa arvostamme aktiivisuutta, mahdollisuutta yhteistyöhön verkkovälitteisissä opiskelijaraadin kokouksissa sekä tahtoa opintomahdollisuuksien kehittämiseen. Seuraa viestintäämme ja tätä verkkosivua.