Viestintä-oppiaineella on pitkä traditio
Viestinnän opetus- ja tieteenalalla on liki 2500 vuotta vanhat perinteet. Viestinnän opetuksen ja tutkimuksen juuret ovat antiikin retoriikassa. Moderni tutkimus virisi Yhdysvalloissa ja alkoi ripeästi laajentua jo 1900-luvun alussa.
Aristoteles laati ensimmäinen systemaattisen kuvauksen puhetaidosta, vaikuttamisen perusteista sekä puhujan ja kuuntelijoiden suhteesta Retoriikka-teoksessaan jo noin 330 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Retoriikalla oli valistuksen aikoihin saakka (eli 1700-luvun puoliväliin saakka) merkittävä asema osana yleissivistävää koulutusta, ja se oli myös eurooppalaisten yliopistojen keskeisimpiä oppiaineita ja tieteenaloja.
Moderni viestintätiede alkoi muotoutua itsenäiseksi tieteenalaksi 1900-luvun alkupuolella Yhdysvalloissa. Ensimmäinen itsenäinen laitos (Department of Speech) perustettiin Michiganin yliopistoon vuonna 1892. Ala kehittyi vireästi 1900-luvun alussa. Alan ensimmäinen tieteellinen järjestö perustettiin vuonna 1914 (National Association of Academic Teachers of Public Speaking, sittemmin ). Ensimmäinen säännöllisesti ilmestyvä tieteellinen aikakauslehti The Quarterly Journal of Speech perustettiin vuonna 1915. Kuten alan kansainvälisten tieteellisten järjestöjen ja lehtien nimissäkin esiintyvästä sanasta speech ilmenee, opetus ja tutkimus painottuivat alun alkujaan esiintymistaidon, puhetaidon ja vaikuttamaan pyrkivän viestinnän sekä niihin liittyvien ilmiöiden tarkasteluun. Opetus ja tutkimusalan laajentumisen myötä, myös akateemisen oppiaineen sekä alan tieteellisten julkaisujen nimissä puhumista tai puheviestintää ilmaisevat sanat (speech tai speech communication) ovat korvautuneet sanalla viestintä (communication).
Tieteenalalla tutkitaan laaja-alaisesti ihmisten välistä vuorovaikutusta, toteutuupa se sitten kasvokkain tai esimerkiksi viestintäteknologian välityksellä. Viestintää voi nykyään opiskella pääaineena aina tohtorin tutkintoon saakka sadoissa yliopistoissa eri puolilla maailmaa.
Kaunopuheesta puheviestintään
Viestintä-oppiaineen varhaisin historia kytkeytyy puhetaiteen (lausunnan ja näyttämöpuheen) sekä julkisen puhetaidon (saarnat ja puheet) opetustraditioon.
Turun Akatemiassa oli sen perustamisesta (v. 1640) alkaen kaunopuheisuuden professuuri.
Kansanvalistuksella ja lausuntatraditiolla oli vielä 1900-luvun alkupuolella vahva vaikutus suomalaiseen käsitykseen puhetaidosta. Puhetaidon ja erityisesti ääntämistä ja äänenkäyttöä sekä lausuntaa koskevan opetusalan viriäminen kytkeytyi suomalaisuus-aatteeseen ja suomen kielen aseman vankentamiseen sivistyskielenä.
Opetusalaa nimitettiin vielä 1900-luvun alkupuoliskolla kaunopuheeksi, kaunoluvuksi, suulliseksi esitystaidoksi tai puhetekniikaksi. Puheoppi-nimitystä käytettiin 1960- ja 1970-luvulla. Nimitys kuvasikin jo paremmin oppialaa, joka tarkastelee laajempaa ilmiötä kuin ääni ja äänenkäyttö tai esiintymistaito. Puheviestintä-nimike otettiin käyttöön 1980-luvun alussa Jyväskylän yliopistossa.
Puheviestinnän (tuolloin siis vielä kaunoluvun tai suullisen esitystaidon) opetus vakiintui lähes kaikkiin suomalaisiin yliopistoihin jo 1950-luvulla.
Jyväskylä tieteenalan keskukseksi
Viestinnän (ent. puheviestinnän) suomalainen tutkimus sai alkunsa ja oppiaine vakiintui tutkintoon johtavaksi yliopistolliseksi opetusalaksi Jyväkylän yliopistossa 1980-luvun alussa.
Jyväskylän yliopisto on alan suomalaisen tutkimuksen ja opetuksen keskus. Jyväskylän kasvatusopilliseen korkeakouluun perustettiin jo vuonna 1962 puhetekniikan laitos, jossa oli mm. maan ensimmäinen opetusstudio.
Puheopin opetus (approbatur eli perusopinnot) vakiintui yliopistojen humanistisiin tiedekuntiin 1970-luvun alussa (Helsinki, Jyväskylä, Tampere, Turku, Oulu).
Puheopin cum laude approbatur -opetus (aineopinnot) alkoi Tampereen yliopistossa vuonna 1977 ja Jyväskylän yliopistossa vuonna 1978.
Pääaineena puheviestintää on voinut opiskella vuodesta 1980 lähtien Jyväskylän yliopistossa.
Alan ensimmäinen professuuri perustettiin Jyväskylän yliopistoon vuonna 1984. Toinen professuuri puheviestintään saatiin vuonna 1995.
Ensimmäinen puheviestinnän pro gradu -tutkielma valmistui vuonna 1984.
Ensimmäinen puheviestinnän väitöskirja, Aino Sallisen Finnish Communication Reticence, valmistui vuonna 1986.
Puheviestinnän tieteellinen yhdistys , jonka kotipaikka on Jyväskylä, perustettiin vuonna 1989.
Puheviestinnästä viestintä-oppiaineeksi
Puheviestintä-oppiaineen nimi muuttui Jyväskylän yliopistossa vuonna 2017 viestinnäksi. Nimen muutos toi oppiaineen tasavertaiseksi toimijaksi myös kansainvälisessä tiedemaalimassa. Esimerkiksi amerikkalaisissa yliopistoissa ihmisten välisen viestinnän tutkimus- ja koulutusalan nimenä on pitkään ollut 'communication'. Sen sijaan 'speech communication' on kaventunut joko puhetaiteellisten tai retorististen sisältöjen nimeksi. Jos taas Euroopassa käyttää puheviestinnän vastineena termiä 'speech communication', voikin olla tekemisissä puhe- ja äänisignaalin teknisen tutkimuksen kanssa.
Vaikka oppiaineen nimi muuttui, painopisteet säilyivät ennallaan. Jyväskylän viestinnässä tutkitaan ja opiskellaan ihmisten välistä vuorovaikutusta. Erityisenä fokuksena on vuorovaikutus työelämässä. Meiltä valmistuu viestintäammattilaisia, joiden erityisosaamisena ovat vuorovaikutukseen, viestintäteknologiaan, vaikuttamiseen ja organisaatioviestintään liittyvät kysymykset. He työllistyvät yritysten, järjestöjen ja erilaisten organisaatioiden viestintäasiantuntemusta edellyttäviin tehtäviin ja työskentelevät vuorovaikutussuhteiden, tiimien ja yhteisöjen kasvokkaisen ja teknologiavälitteisen viestinnän asiantuntijoina.
Lue lisää oppiaineen historiasta: Valo, M. (2012). Puheviestintä - taitoaineesta tieteenalaksi. Teoksessa A. Mustonen, K. Moisander, & M. Valo (toim.), Laatua ja liikettä: rehtori Aino Sallisen juhlakirja (s. 182-209). Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
