Työelämän digitalisaatio vaatii myyttien purkamista – enää ei olla joko ”online” tai ”offline”
Digitaalisten välineiden on ajateltu korvaavan perinteiset työnteon ja vuorovaikutuksen muodot. Jyrkkä eronteko lähityöhön ja etätyöhön antaa kuitenkin turhan yksipuolisen kuvan nykypäivän työstä, kirjoittavat digitaalisten alustojen käyttöä työelämässä tutkineet Elina Salomaa, Esa Lehtinen ja Piia Mikkola Jyväskylän yliopistosta.
Viime aikoina on keskusteltu paljon siitä, palaavatko ihmiset koronavuosien pakollisten etätyöjaksojen jälkeen enää lainkaan takaisin toimistoille. Tässä keskustelussa kaikuu ääniä vuosien saatossa digitalisaatioon liitetyistä uhkakuvista ja suurista lupauksista.
Toisinaan digitalisaation on pelätty tappavan inhimillisen vuorovaikutuksen, toisinaan sen on luvattu automaattisesti lisäävän osallisuutta, avoimuutta ja dialogisuutta.
On aika purkaa ajatusta etätyön ja lähityön välisestä kuilusta.
Ensinnäkään digitaaliset välineet eivät ole täysin korvanneet perinteisempiä työkaluja ja vuorovaikutusvälineitä.
Työssämme kirjoitamme edelleen muistiinpanoja käsin ja käytämme post-it -lappuja ideoinnin apuvälineenä, vaikka erilaiset digitaaliset vastineet ovat jo aikoja sitten tarjonneet tilalle kehittyneempiäkin vaihtoehtoja. Usein näitä perinteisiä työkaluja hyödynnetään digitaalisten välineiden rinnalla ja tukena.
Samoin digitaalisia välineitä käytetään monissa kasvokkaisissa tilanteissa muun toiminnan ohessa. Esimerkiksi lähikokoukseen osallistuvan kännykästä voi lähteä useampikin sähköposti tai kissavideo palaverin aikana. Emme siis elä jatkuvasti joko offline- tai online -tilassa, vaan useimmiten jossain siinä välissä.
Teknologian monenlaista luovaa käyttöä
Toiseksi voidaan ajatella, että digitaaliset välineet ovat syrjäyttäneet osan perinteisistä vuorovaikutusmuodoista, mutta eivät välttämättä kovin mullistavasti.
Vaikka välineet ovat uusia, työkäytänteet saattavat olla vanhoja.
Esimerkiksi uusia tekoälytoimintoihin pohjautuvia yhteistyöalustoja, kuten Howspacea, voidaan käyttää varsin yksinkertaiseen ja perinteiseen muistiinpanojen kirjoittamiseen. Tällöin kirjuri kirjoittaa työryhmän suullisesti esittämiä ajatuksia muistiin alustalle.
Tällainen digitaalisten välineiden käyttö on toisaalta kuitenkin myös tietyllä tavalla luovaa: alustaa, joka on suunniteltu osallistavia ja dialogisia toimintoja varten, käytetään joustavasti meneillään olevan työtehtävän tarpeiden mukaisesti.
Luovuus ja joustavuus näkyvät myös siinä, miten työtehtäviin otetaan aineksia arkisista sosiaalisen median käytänteistä. Tutkimusaineistossamme esimerkiksi työryhmän vetäjä hyödyntää GIF-animaatioita reflektoinnin välineenä: työntekijöille annetaan mahdollisuus keskustella projektiin liittyvistä tunteistaan GIF-animaatioiden avulla.
Uhkakuvat ja utopiat eivät ole toteutuneet
Jyrkkä eronteko lähityöhön ja etätyöhön antaakin liian yksipuolisen kuvan nykypäivän työelämästä, jossa työtä tehdään yhä useammin monipaikkaisesti ja erilaisten teknologioiden avustuksella.
Tällöin on luonnollista, että ihmiset valitsevat ne työkalut, jotka kulloinkin ovat saatavilla ja mukauttavat niitä omiin tarkoituksiinsa.
Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö digitalisaatio olisi muuttanut työelämää ja sen käytänteitä. Sellaiset suuret uhkakuvat tai toisaalta utopiat, joita viime vuosikymmenet digitalisaatiosta on maalailtu, eivät kuitenkaan ole toteutuneet ja mullistaneet työelämää.
Tutkijatohtori Elina Salomaa, professori Esa Lehtinen ja tutkijatohtori Piia Mikkola työskentelevät Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitoksella Suomen Akatemian rahoittamassa Johtamiskäytänteiden uudistaminen digitaalisten alustojen välityksellä: Vuorovaikutuksen näkökulma -hankkeessa.
