Miksi tutkijan on kirjattava hanke-esitys tutkimustietojärjestelmään?
Kaikkien ulkopuolista rahoitusta hakevien on tallennettava ja päivitettävä tutkimustietojärjestelmään hankeprosessin eri vaiheissa tarvittavaa tietoa.
Tutkimustietojärjestelmän tiedot auttavat tutkijoiden lisäksi yliopiston johtoa ja tutkijoille tarjottavia palveluita toteuttavaa henkilöstöä heidän tehtävissään. Esimerkiksi tutkimuksen tukipalvelut pystyvät (mm. järjestelmään sisällytetyn viestityksen perusteella) auttamaan tutkijaa hänen tehtäviensä suorittamisessa ja esiin nousevien kysymysten ratkaisemisessa. Yliopiston johto saa tietoa siitä, millaista täydentävän rahoituksen tutkimus-hanketoimintaa on suunnitteilla ja meneillään sekä millaisia tuloksia yliopiston tutkimustoiminnasta syntyy.
Hanke-esityksessään tutkijan tulee kuvata JYU-affiliaatiolla toteutettavaksi suunniteltu hanke yksikön johdon hyväksyttäväksi.
Hanke-esityksen perusteella yksikön johto joko antaa luvan toimittaa kyseiseen hanke-esitykseen liittyvän rahoittajan ohjeen mukaisesti täytetyn rahoitushakemuksen rahoittaja-taholle tai epää hanke-esityksen.
Tutkimustietojärjestelmään merkitty hyväksyntä merkitsee yksikön johdon alustavaa sitoutumista mahdolliseen hanke-esityksen mukaiseen myönteiseen rahoituspäätökseen ja varautumista hankkeen toteutuksessa tarvittavaan resurssointiin (ml. mahdollinen JYU:n omarahoitusosuus). Huomaa, että sitoutuminen vahvistetaan myöhemmin (myönteisen rahoituspäätöksen tarkastelun jälkeen) Jyväskylän yliopiston ja rahoittajan välisellä sopimuksella tai henkilökohtaisen apurahan kyseessä ollessa apurahatutkijasopimuksella.
Tutkijoiden tutkimustietojärjestelmän käytöllä ja tekniseen tukeen antamalla palautteella on merkitystä yhteisömme tutkimuksen palvelutoiminnan kehittämisessä.