Yrityspäivä toi tutkimuksen ja yritykset yhteen

Yrityspäivä on Jyväskylän yliopiston järjestämä verkostoitumistilaisuus, jossa yritykset ja sidosryhmät voivat esitellä osaamistaan ja tarpeitaan, ja yliopiston tutkijat tuoda esille omaa asiantuntemustaan. Tapahtumaan osallistui organisaatioita Keski-Suomen alueelta sekä muualta Suomesta. Pääteemoina olivat tuotekehitys, innovaatio- ja työelämäyhteistyö, kestävyys, vastuullisuus, turvallisuus ja hyvinvointi. Päivään osallistui yli 460 henkilöä yrityksistä, sidosryhmistä sekä yliopiston tutkijoista, henkilökunnasta ja opiskelijoista.
Keynote-puheenvuorot pitivät Olli Ohtonen ja Sanna Kankaanrinta, ja tapahtuma sisälsi lisäksi teemoitettuja puhesessioita sekä lyhyitä esittelypuheenvuoroja, joissa yritykset ja tutkijat esittelivät osaamistaan ja etsivät uusia yhteistyökumppaneita.
Luovan ajattelun lisääntyminen motivoi erilaisiin yhteistyömuotoihin
Bio- ja ympäristötieteiden laitoksen projektitutkija Simo Puro oli saapunut tapahtumaan avoimin mielin. ”Yritysyhteistyössä motivoi se, kun tutkittu tieto pääsee yhdistymään käytännön kanssa. Toivon, että meillä on yhä enemmän yritysyhteistyötä. Niin yksityinen kuin julkinen puoli voivat hyötyä meidänkin tieteenalamme tutkimuksesta”, Puro totesi.
Apulaisprofessori Riku Nikander liikuntatieteellisestä tiedekunnasta korosti yhteistyön tuomaa luovaa ajattelua: ”Yritys- ja sidosryhmäyhteistyössä parasta on erilaiseen ajatteluun tutustuminen. ۳ٱٲö lisää luovuutta ja synnyttää uusia ideoita sekä innovaatioita.”

Verkostoitumismahdollisuuksia myös opiskelijoiden kanssa
Yrityspäivä tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet verkostoitumiseen eri tahojen kanssa. Mukana on toimijoita sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta, ja monet näistä kartoittavat uusia yhteistyömahdollisuuksia tai vahvistavat yhteyksiään opiskelijoihin ja potentiaalisiin tulevaisuuden työntekijöihin.
”Tarjoamme opiskelijoille mahdollisuuksia suorittaa harjoittelunsa tai tehdä opinnäytetyönsä meillä. Teemme tiivistä yhteistyötä opiskelijoiden kanssa ja etsimme aina uusia yhteistyömuotoja myös muun tutkimuksen saralta”, kommentoi Nurana Atayeva saunankiukaita, saunoja ja saunasisustuksia valmistavalta Harvialta.
"Olemme tehneet yhteistyötä Jyväskylän yliopiston kanssa graduprojekteissa. Ala on pieni, joten verkostomme ovat vahvat. Koska olemme myös yliopiston alumneja, oli luontevaa tulla edustamaan tänne tänään. Toivomme jatkossa syventävämme yhteistyötä ja luomaan yhdessä ratkaisuja, jotka voivat mullistaa alamme ja tarjota innovaatioita sekä suomalaisille yliopistoille että kansainvälisesti”, totesi Otto Salmenkivi kvanttitietokoneita ja sovelluksia rakentavalta IQM Quantum Computersilta.
