Yritys- ja organisaatioetiikan gradupalkinto Eveliina Peltoniemelle
Vuoden 2019 kilpailun parhaana työnä palkittiin KTM Eveliina Peltoniemen psykologian pro gradu -tutkimus. Voittaja julkistettiin 14.3.2019 Tampereen yliopistolla järjestettyjen Vastuullisen liiketoiminnan tutkimuspäivien yhteydessä. Palkinto jaettiin kuudetta kertaa.
Peltoniemen tutkielma ”Johtajien moraalinen identiteetti työssä ja johtamiseen liittyvät huolenaiheet” tarkastelee suomalaisten johtajien moraalista identiteettiä työssä, johtamisen huolenaiheita ja näiden kahden käsitteen välistä yhteyttä.
– Kilpailun voitto tuli itselleni iloisena yllätyksenä ja on ollut todella suuri kunnia saada EBEN Suomi ry:n myöntämä tunnustus opinnäytetyöstä! Gradun parissa vierähti kokonainen lukuvuosi ja graduvuosi oli kokonaisuudessaan opettavainen matka tutkimuksen teon maailmaan, Petoniemi iloitsee. – On ollut hienoa, että pääsin toteuttamaan tutkielmani osana Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen tutkimushanketta ja sain työlleni mitä parhaimman ohjaajan. Iso kiitos kuuluu ohjaajalleni Mari Huhtalalle ja graduryhmälleni, joilta sain täyden tuen. Kiitos EBEN Suomi ry ja palkintoraati!
Palkintoraadin mukaan tutkielma avaa ansiokkaasti myös keskustelua johtajien moraalisen identiteetin mittaamiselle ja luotettavan mittarin kehittämiselle. Viisihenkisessä palkintoraadissa oli edustusta niin akateemisen tutkimuksen kuin käytännön työelämän puolelta.
Peltoniemi on valmistunut aiemmin kauppatieteiden maisteriksi Lappeenrannan Teknillisestä yliopistosta, ja viimeistelee parhaillaan maisterintutkintoaan psykologian alalta Jyväskylän yliopistossa.
Eveliina Peltoniemen pro gradu ”Johtajien moraalinen identiteetti työssä ja johtamiseen liittyvät huolenaiheet” on luettavissa JYX-arkistossa: .
äپٴᲹ:
Eveliina Peltoniemi, maevtann@student.jyu.fi