Yliopiston vuosijuhlassa jaettiin tunnustuksia ansioituneille yliopistolaisille
Jyväskylän yliopisto vietti vuosijuhlaa 9.3.2022 jakamalla tunnustuksia tieteen ja opetuksen saralla ansioituneille yliopistolaisille. Jyväskylän yliopistosäätiö myönsi yhdeksän palkintoa, kaikki arvoltaan 3000 euroa. Lisäksi jaettiin Ellen ja Artturi Nyyssösen säätiön tunnustuspalkinto 5000 euroa sekä Aino Sallisen säätiön apuraha 14 000 euroa.
Hyvä opettaja -palkinnon sai apulaisprofessori Tiina Kontinen yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksesta opiskelijoiden ehdotuksien pohjalta ja ylioppilaskunnan esityksestä. Tiina Kontista kuvaillaan opiskelijalähtöiseksi, ymmärtäväksi ja sydämelliseksi opettajaksi. Kontista kiitetään myös tavasta johdattaa opiskelijoita kohti valmistumista ja sen jälkeistä aikaa. |
|
|
Hyvä lähijohtaja -palkinto myönnettiin yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen johtaja Marjo Kuroselle. Marjo Kuronen on vuorovaikutteinen ja kannustavasta ilmapiiristä huolehtiva johtaja. Opiskelijoiden mukaan Kurosesta huokuu aito kiinnostus myös opiskelijoiden hyvinvoinnin ja jaksamisen tukemiseen. Toiminnallaan Kuronen on edistänyt Jyväskylän yliopiston arvoja kuten välittämistä, yhdessä tekemistä, avoimuutta, luottamusta ja yhdenvertaisuutta. |
Hyvä väitöskirja -palkinnon sai FT Hilkka Grahn kognitiotieteen väitöskirjastaan, jossa hän arvioi uutta testausmenetelmää visuaalisen tarkkaamattomuuden mittaamiseksi. Hän myös selvitti, miten erilaiset käyttöliittymien ja sovellusten vuorovaikutustavat vaikuttavat kuljettajan visuaaliseen tarkkaamattomuuteen. Väitöskirjassa korostuu paitsi tieteellinen laatu, myös käytännöllinen sovellettavuus ja merkitys erilaisten toimijoiden arkeen. |
|
|
Innovaatio-, yrittäjyys- ja yritysyhteistyöpalkinto myönnettiin professori Varpu Marjomäelle (bio- ja ympäristötieteiden laitos). Varpu Marjomäki on aktiivinen innovoija, jonka keksintö liittyen enterovirusten hoitoon on jo pitkällä yliopiston patentointiprosessissa. Marjomäen innovaatiotoiminta näkyy myös yhteisessä hankkeessa LUKE:n kanssa, jossa valmistellaan tutkimuslähtöisen, viruksia estävän ja tuhoavan keksinnön kaupallistamista ja tehdään kaupallistamista tukevaa soveltavaa tutkimusta. |
Kehittäjäopettajapalkinnon sai FT, dosentti, yliopistonlehtori Risto Niemi-Pynttäri musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksesta. Kirjallisuuden ja kirjoittamisen yliopistonlehtori Risto Niemi-Pynttäri on ollut luomassa ja kehittämässä kirjoittamisen opetusta ja maamme ainoiden kirjoittamisen syventävien opintojen opetussisältöjä ja -suunnitelmia. Niemi-Pynttäri on opetuksessaan ollut innovatiivinen ja pitkäjänteinen opetuksen kehittäjä ja hakenut opetukseen aina uusia pedagogisia ratkaisuja. |
|
|
Tiedeviestintäpalkinto myönnettiin yliopistonlehtori Tuija Saresmalle musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksesta. Tuija Saresma on vaikuttava yhteiskunnallinen keskustelija, jonka asiantuntemus pohjautuu hänen monitieteiseen taustaansa kulttuurin-, populismin- ja sukupuolentutkimuksessa. Hän tekee yhteistyötä ministeriöiden, kansalaisyhteiskunnan toimijoiden ja eri puolueiden kanssa ja osallistuu aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun ja kampanjoihin. Saresman toiminnalla on suuri yhteiskunnallinen merkitys, sillä hänen tutkimaansa vihapuhetta ja polarisaatiota on pidetty yhtenä keskeisenä demokratian uhkana. |
Tieteellinen läpimurto -palkinnon saivat tutkijatohtori Mikael Reponen ja apulaisprofessori Markus Kortelainen fysiikan laitoksesta. Kokeellisen ja teoreettisen ydinfysiikan alaa edustava tutkimus haastoi nykyiset teoreettiset mallit ja motivoi uusien teoreettisten mallien kehittämiseen. Kiihdytinlaboratorion tutkijat onnistuivat toteuttamaan ensimmäisen optisen tutkimuksen neutroniluvun N = 50 alapuolella, lähellä tina-100:aa sekä N = Z-linjaa mitaten hopea-96:n varaussäteen. Tutkimus yhdisti useita kokeellisia ja teoreettisia alan viimeisimmän kehityksen mukaisia menetelmiä. Mikael Reponen on tutkimuksen johtaja ja Markus Kortelainen laati tutkimuksen teoreettisen osuuden. |
|
|
Vaikuttajapalkinnon sai Executive MBA-johtamiskoulutus johtaja, KTT Ari Manninen kauppakorkeakoulusta. Ari Manninen on tehnyt yli neljännesvuosisadan ajan kauaskantoista vaikuttamistyötä Jyväskylän yliopiston johtamiskoulutuksen luotsina ja Executive MBA -yksikön johtajana. Hänen johdollaan liikkeenjohdon MBA-koulutus on rakentunut kansainvälisesti akkreditoituksi, digitaalisen aikakauden johtamishaasteisiin vastaavaksi ohjelmaksi, joka on vaikuttanut vahvasti monen suomalaisen yrityksen menestymiseen. |
Yhteisöllisyyden rakentaja -palkinto myönnettiin väitöskirjatutkija Mukhammadyusuf Shaimardanoville kauppakorkeakoulusta. Johtamisen väitöskirjaa tekevä Mukhammadyusuf eli Yusuf on opintojensa alusta asti edistänyt yhteisöllisyyttä aktiivisesti jatko-opiskelijoiden keskuudessa ja luonut vuorovaikutteisia sosiaalisia ja koulutuksellisia kohtaamisia henkilöstön ja jatko-opiskelijoiden välille. |
|
|
Aino Sallisen nimikkorahaston apuraha myönnettiin psykologian laitoksen tutkijatohtori Orsolya Kolozsvárille. Kortikaalisen kuulosysteemin kehitystä tutkiva Kolozsvári tekee tutkimusvierailun maineikkaaseen Brownin yliopistoon (USA) neurotieteiden laitokseen. Kolozsvári on Unkarissa ja Britanniassa opiskellut kehitysneuropsykologi, joka on väitellyt Jyväskylän yliopistossa vuonna 2021. |
Ellen ja Artturi Nyyssösen säätiön tarkoituksena on edistää Jyväskylän yliopistossa tehtävää tutkimusta. Säätiön palkinnon sai apulaisprofessori Sakari Taipale, yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksesta. Sakari Taipaleen tutkimustoiminta suuntautuu monipuolisesti digitalisaation ja uusien teknologioiden yhteiskunnallisiin vaikutuksiin kytkeytyneenä ihmisten arkielämään, ikääntymiseen, sukupolvi- ja perhesuhteisiin, työelämän muutoksiin ja palvelujärjestelmään. Hän on tarkastellut laajassa julkaisutuotannossaan muun muassa mobiilikommunikaatiota, robotiikkaa, sosiaalista mediaa ja internetin käyttöä. |
|
Lisätietoja: Yhteiskuntasuhdepäällikkö Anu Mustonen, puh. 050 564 9022, anu.mustonen@jyu.fi |