Yliopiston matka-apuraha työharjoitteluun ulkomailla

Jyväskylän yliopisto myöntää matka-apurahoja ulkomailla tapahtuvaan työharjoitteluun. Syksyn hakukierroksen hakuaika päättyy 1.11.
Julkaistu
7.9.2023

Jyväskylän yliopisto myöntää matka-apurahoja ulkomailla tapahtuvaan työharjoitteluun. Apurahan suuruus on 700-2000 euroa harjoittelupaikan sijainnin mukaan. Apurahaa voit hakea joko ennen ulkomaille lähtöä harjoittelupaikkasi varmistuttua, tai ulkomailta käsin harjoittelujaksosi jo alettua sillä edellytyksellä, että harjoittelusi on edelleen käynnissä sinä päivänä, kun apurahan hakuaika päättyy. Apurahaa et voi hakea jälkikäteen harjoittelusi jo päätyttyä.

Vaatimukset:

  • hakija on JYU:n perustutkinto-opiskelija (kandidaatti/maisteri), joka on hankkinut työharjoittelupaikan ulkomailta. Valmistumisen jälkeisiä täydentäviä opintoja suorittavat eivät voi hakea matka-apurahaa.
  • JYU:n ainelaitos tai tiedekunta myöntää työharjoittelusta opintopisteitä.
  • harjoittelu on päätoimista, eli vähintään 30 työtuntia viikossa.
  • harjoittelun kesto on oman laitoksen/tiedekunnan suositusten mukainen, kuitenkin vähintään kaksi täyttä kuukautta (esim. 1.1.-29.2. tai 15.1.-14.3.).
  • hakijan palkka tai muu tulo (apuraha tms.) ei ylitä 1000€/kk.

Syksyn hakukierroksen hakemukset tulee toimittaa 1.11. mennessä työelämäpalveluihin!

Lisätietoja ja hakuohjeet: /fi/opiskelijalle/tyoharjoittelu/matka-apuraha

Vinkkejä harjoittelupaikan etsimiseen: /fi/opiskelijalle/tyoharjoittelu/harjoittelupaikat-ulkomailla