Yhteisöllinen oppiminen työssä mahdollistaa työntekijöiden psykologisten perustarpeiden täyttymisen

Sosiaalinen vuorovaikutus kollegojen kesken oppimistilanteissa mahdollistaa motivaatiolle ja oppimiselle olennaisten perustarpeiden täyttymisen. Jyväskylän yliopiston jatko-opiskelija Sara Keronen tutki millaisena itsemääräytymisteorian kuvaamat perustarpeet - autonomia, kompetenssi ja yhteenkuuluvuus - näyttäytyvät työyhteisöjen kollegiaalisissa oppimisitilanteissa. Tutkimuksen tulosten mukaan psykologiset perustarpeen täyttyvät yhtä lailla niin sairaalaorganisaatiossa kuin teknologiala-alan työssä.
Julkaistu
14.12.2023

Asiantuntijatyössä oppimisvaatimusten kasvaessa työntekijöiltä edellytetään yhä enemmän kykyä, halua ja kiinnostusta eli motivaatiota kehittää omaa osaamistaan ja oppia uutta. Motivaation nähdään syntyvät kolmen psykologisen perustarpeen – autonomian, kompetenssin ja yhteenkuuluvuuden – täyttymisen myötä. Autonomia tarkoittaa valinnanvapautta ja oman toiminnan hyväksymistä sekä omistajuutta ja tahtoa omasta työstä. Kompetenssilla tarkoitetaan tarvetta tuntea itsensä kyvykkääksi ja menestyneeksi sekä mahdollisuutta kasvaa ja kehittyä työssä. Yhteenkuuluvuus puolestaan tarkoittaa tarvetta kuulua yhteisöön, olla yhteydessä toisiin ihmisiin sekä tuntea tukea muilta että arvostaa tukea työyhteisössä.

Tutkimuksessa ilmeni, miten autonomia kohdistui etenkin sairaalaorganisaatiossa valintana jakaa tietoa ja keskustella muiden kollegojen kanssa ilman, että toiminnan tarkoitus oli ratkaista jokin sillä hetkellä käsillä oleva ongelma. Yhteenkuuluvuutta kuvattiin puolestaan molemmissa organisaatioissa mahdollisuutena nojata kollegoiden osaamiseen ja asiantuntijuuteen, jos esimerkiksi oma osaaminen ei ollut vielä työtehtävän suorittamiseen vaadittavalla tasolla. Mahdollisuus asiantuntijuuden ja osaamisen jakamiseen kollegoiden kesken kuvattiin tekevän oppimisesta vähemmän kuormittavampaa ja lisäävän mielekkyyttä. Kannustava, yhteisöllinen sekä muita työntekijöitä ja heidän osaamistaan arvostava työilmapiiri onkin erityisen suotuisaa oppimiselle.

-Yhteenkuuluvuuden kokemuksia tarvitaan, että voidaan toimia tiimissä ja työyhteisössä samaan suuntaan ja saavuttaa yhteiset tavoitteet. Haastatteluissa ilmeni, miten esimerkiksi etätyössä haasteeksi saattaa muodostua hiljaisen tiedon jakaminen, mitä etenkin kokeneemmilla työntekijöillä on usein paljon, Keronen kertoo havaintojaan. 

Mielenkiintoista oli se, miten samansuuntaisesti sairaalaorganisaatiossa ja teknologia-alan organisaatiossa psykologiset perustarpeet ilmenivät. Yhtäläisyyksiä selittää todennäköisesti se, että huolimatta organisaatioiden eroista esimerkiksi hierarkian, toimialan ja historian osalta, molemmissa organisaatioissa yhteisöllinen kollegoiden kanssa tapahtuva työskentely ja siinä tapahtuva oppiminen on luonteeltaan samanlaista, vaikka se kohdistuukin organisaatioissa eri asioihin. 

-Etä- ja monipaikkatyö yleistyy kuin myös asiantuntijatyön hektisyys, mutta yhteisölliselle kollegoiden kanssa tapahtuvalle oppimiselle olisi etenkin motivaation näkökulmasta tärkeää luoda edellytyksiä työn arjessa, Keronen toteaa. 

Scandinavian Journal of Work and Organizational Psychology -lehdessä julkaistuun tutkimukseen haastateltiin 56 työntekijää kahdesta eri organisaatiosta, suomalaisesta keskussairaalasta ja teknologia-alan organisaatiosta. Tutkimuksen aineisto on kerätty osana JoKo (Lähijohtaminen kestävän oppimisen edistäjä työelämässä) -tutkimushanketta, jota rahoitti Työsuojelurahasto. 

ܱäܱ첹:

Keronen, S., Lemmetty, S., & Collin, K. (2023). Employees’ Self-Determination in Collegial Learning Situations at Work: A Comparative Study of a Finnish ICT Organization and a Central Hospital. Scandinavian Journal of Work and Organizational Psychology, 8(1): 13, 1–16. DOI: 

äپٴᲹ:

KM Sara Keronen, sara.e.keronen@jyu.fi puh. +358 45 2094280