Vertailututkimus sai jatkoa: Onko suomalaisnuorten kuva yhteiskunnasta muuttunut?

ICCS-tutkimuksen (International Civic and Citizenship Education Study) kohteena ovat myös tiedoissa, asenteissa ja osallistumisessa tapahtuneet muutokset. Vertailukohtina Suomessa ovat aiemmin toteutettujen arviointien, vuoden 1999 CIVED-tutkimuksen sekä vuosien 2009 ja 2016 ICCS-tutkimusten tulokset.
Vuoden 2027 ICCS-tutkimuksen ja edellisten ICCS-kierrosten välillä on tapahtunut paljon. Perusopetuksen uudet opetussuunnitelma perusteet (POPS 2014) on otettu käyttöön vuoden 2016 syyslukukaudesta alkaen, joten kaikki yläkoulua käyvät oppilaat ovat uuden opetussuunnitelman mukaan opiskelleita.
Suomessa yhteiskunnallinen kasvatus ei ole yksittäinen oppiaine peruskoulussa, vaan sen opetus jakautuu usean oppiaineen kesken. Keskeinen oppiaine on yhteiskuntaoppi, jonka asemaa vahvistettiin uudessa opetussuunnitelmassa. ICCS-tutkimuksen kannalta olennaisia muutoksia olivat yhteiskuntaopin vieminen alakouluun sekä laaja-alaisen osaamisen kohdalla osallisuuden painottaminen.
– ICCS on juuri koulun demokratiakasvatusta ajatellen tärkeä arvioinnin instrumentti, sillä Suomessa yhteiskunnallisia aineita on tutkittu varsin vähän, tutkimusprofessori Juhani Rautopuro toteaa.
– Koululla on oma roolinsa nuorten aktiivisuuden edistäjänä. Erilaiset demokratiaohjelmat, hallitusohjelmat ja koulutuspoliittiset asiakirjat ovat viimeisen vuosikymmenen aikana korostaneet demokratia- ja ihmisoikeuskasvatuksen ja osallisuuden merkitystä koulutuksessa, Rautopuro sanoo.
Eurooppalaisia yhteiskuntia on 2000-luvun alkuvuosikymmeninä luonnehtinut lisääntyvä poliittinen polarisaatio, mikä haastaa demokratiakehitystä.
ICCS 2027 vastaa poliittisten päättäjien ja koulutuksen kehittäjien odotuksiin ymmärtää yhteiskunnallisen kasvatuksen tilaa koulutuksessa ja mahdollisuutta määritellä demokratia- ja ihmisoikeuskasvatukselle kansallisen tason suuntaviivat.
– Suomalainen koulutus ja opetussuunnitelmat ovat ihmisoikeusperustaisia varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle, Rautopuro painottaa.
ICCS 2027 -tutkimuksessa selvitetään muun muassa - miten yhteiskunnallinen kasvatus (tiedot, osallistuminen ja asenteet) toteutuu käytännön koulutyössä. - miten nuoret mieltävät itsensä osana yhteiskuntaa. - miten kansalaisvalmiudet kehittyvät. Aikataulu: 4/2024–12/2028. Tutkimusraportti (ensituloksia) julkistetaan vuoden 2028 loppuun mennessä. ICCS-tutkimuksen sivut: , kansainväliset sivut: |
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Tutkimusprofessori Juhani Rautopuro, Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos, puh. 040 805 4936, juhani.e.rautopuro@jyu.fi