Vanhemmuusryhmistä apua vanhempien itsemyötätunnon haasteisiin

Itsemyötätunto, eli yksilön ystävällinen ja ymmärtäväinen suhtautuminen itseensä on tutkimusten mukaan yhteydessä psyykkiseen hyvinvointiin ja toimiviin perhesuhteisiin. Itsemyötätunnon tiedetään esimerkiksi vähentävän ahdistusta, masennusta ja uupumusta. Vanhemmuutta itsemyötätunto voi tukea haastavissa hetkissä.
Tuoreessa tutkimuksessa tarkasteltiin vanhempien kuvauksia heidän itsemyötätunnossaan tapahtuvista muutoksista vanhemmuusryhmään osallistumisen jälkeen.
– Tutkimuksen tuloksissa vanhemmuusryhmät näyttäytyivät vanhempien kuvauksissa merkittävänä itsemyötätuntoa vahvistavana tekijänä, kertoo TM Tellervo Uljas. Uljas valmistelee parhaillaan vanhemmuutta ja itsemyötätuntoa käsittelevää psykologian väitöskirjaa Jyväskylän yliopistossa.
Palveluiden tulisi panostaa itsemyötätunnon kehittämiseen
Tutkimuksessa itsemyötätuntoa tarkasteltiin Kristin Neffin kolmiosaista jaottelua hyödyntäen. Tutkimukseen osallistuneet vanhemmat kuvasivat itsemyötätuntonsa vahvistumista vanhemmuusryhmien myötä erityisesti jaetun ihmisyyden lisääntymisenä. Ryhmään osallistumisen jälkeen he olivat tietoisempia siitä, etteivät ole epätäydellisyydessään yksin, ja muut vanhemmat kohtaavat samankaltaisia tilanteita ja haasteita kuin he itse.
– Mä tajusin, et hei, muutki painii tai on paininu samojen, saman tyylisten asioiden kanssa, kuvasi eräs vanhemmuusryhmään osallistunut vanhempi.
Vanhemmat kuvasivat lisäksi ryhmän myötä tapahtunutta tiedostavan läsnäolon sekä ystävällisyyden vahvistumista itselle. Muutoksista kerrottiin sekä useamman kerran perhevalmennuksen että kertaluonteisen Perhepolku-ryhmän jälkeen.
Uljaan mukaan vanhemmuutta ja perheitä tukevissa palveluissa pitäisi pohtia yhä enemmän vanhempien itsemyötätunnon vahvistamisen keinoja.
– Itsemyötätuntoa vahvistava ryhmätoiminta voi olla merkittävä keino vanhempien stressin ja uupumuksen vähentämisessä ja sitä kautta koko perheen hyvinvoinnin tukemisessa, jonka merkitys korostuu etenkin epävarmoina ja haastavina aikoina, Tellervo Uljas toteaa.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Tellervo Uljas, tellervo.m.uljas@student.jyu.fi, puh. 045 201 5595
Viestinnän asiantuntija Kirke Hassinen, kirke.m.hassinen@jyu.fi, puh. 050 462 6920
Julkaisun tiedot:
Uljas, T., Rönkä, A., Malinen, K., Aunola, K. & Jokinen, K. (2021). Vanhemmuusryhmät vanhempien itsemyötätunnon vahvistajana. Perhe- ja pariterapialehti, julkaistu 4.5.2021.
Artikkeli on luettavissa kokonaisuudessaan myös osoitteessa: