Vanhemmuuden ihanteissa eroja kulttuurien ja yhteiskuntaluokkien välillä – Suomessa ja länsimaissa suositaan rakastavaa vanhemmuutta

Kansainvälinen tutkimus tunnisti tutkimuksessa mukana olevien maiden jakautuvan viiteen erilaiseen vanhemmuuden kulttuurialueeseen. Aasialaisella kulttuurialueella ihailtiin vastuuntuntoista ja perhekeskeistä vanhemmuutta, Afrikkalaisella kulttuurialueella vastuuntuntoista ja kunnioittavaa käytöstä korostavaa vanhemmuutta ja Latinalaisamerikkalais-Italialais kulttuurialueella rakastavaa ja vastuuntuntoista vanhemmuutta. Länsimaisilla kulttuurialueilla ja Venäjällä ihannoitiin rakastavaa ja kärsivällistä vanhempaa.
– Länsimaissa painotetut teemat ”rakastava”, ”välittävä” ja ”kärsivällinen” edustanevat meillä vallitsevaa positiivisen vanhemmuuden ihannetta, jossa myönteisten tunteiden osoitus on keskiössä, professori Kaisa Aunola Jyväskylän yliopistosta pohtii. Hän vastaa dosentti Matilda Sorkkilan kanssa Suomen osuudesta tutkimuksessa. Muualla kuin länsimaissa sen sijaan tunnutaan ihailtavan enemmän vastuuntuntoista vanhempaa.
– Olemme tutkineet samoja vanhempia myös aiemmin. Mielenkiintoista on, että toiset vertailumme ovat osoittaneet, että nimenomaan länsimaissa, joissa ihannoitiin rakastavuutta ja kärsivällisyyttä, ollaan vanhempina uupuneimpia. Sen sijaan etenkin vastuuntuntoisuutta ja perhekeskeisyyttä ihannoivissa Aasian maissa ollaan vähiten uupuneita, Sorkkila miettii.
Voiko vastuuntuntoisuus vanhemmuudessa olla myös hyvinvointia lisäävä tekijä, jos siihen liittyy esimerkiksi rajojen asettamista? Tiedetään, että turvallisessa vanhemmuudessa tarvitaan rakkauden lisäksi myös vanhemman vastuuta ja rajoja.
Yhteiskuntaluokka vaikuttaa vanhemmuuden ihanteisiin
Tutkimuksen mukaan asuinmaa ei yksinään selitä vanhemmuuden ihanteita, vaan myös vanhempien koulutusasteella ja yhteiskuntaluokalla on merkitystä. Aasian ja Afrikan maissa vähemmän koulutetut vanhemmat painottivat perheen ja kotitöiden teemoja, kun taas korkeammin koulutetut vanhemmat painottivat rahaa ja taloutta. Tämän sijaan muilla kulttuurialueilla korkeammin koulutetut vanhemmat painottivat empaattisuuteen liittyviä teemoja kuten välittämistä, kärsivällisyyttä ja saatavilla olemista. Vähemmän koulutetut vanhemmat taas painottivat rakastavan ja rehellisyyden teemoja.
– Nämä löydökset ehkä kuvastavat sitä, että kehittyvissä maissa koulutustason myötä on korostunut raha ja talous, ja heikommin koulutetuilla taas perinteiset perhe ja kotityöt. Sen sijaan kehittyneissä länsimaissa tällaista eroa ei sitten ehkä enää ole eri koulutusryhmien välillä näkyvissä, Aunola pohtii.
International Investigation of Parental Burnout -tutkimukseen osallistui 8,357 äitiä ja 3,517 isää (yhteensä 11,874 vanhempaa) 37 eri maasta. Tutkimus on ainutlaatuinen siinä mielessä, että siinä tarkasteltiin sekä isiä että äitejä eri yhteiskuntaluokista myös länsimaiden ulkopuolella. Tutkimuksessa hyödynnettiin Leximancerin semanttista verkostoanalyysiä (Leximancer Semantic Network Analysis). Analyysissä vanhempien avoimiin kysymyksiin antamien vastausten pohjalta tunnistetut kulttuuriset alueet eroteltiin toisistaan. Tämän jälkeen vallitsevia teemoja ja käsitteitä tarkasteltiin kulttuurialueittain. Koska ennakko-oletuksia ei asetettu, mahdollisti lähestymistapa erilaisten äänien ja kulttuurien esiin tulemisen.
Tutkimus on julkaistu alansa johtavan tason lehdessä.
ä:
Lin, G-X. et al. (2022). Parenting culture(s): Ideal-parent beliefs across 37 countries. Journal of Cross-Cultural Psychology, 54(1), 4-24. doi: 10.1177/00220221221123043
äپٴᲹ:
Dosentti Matilda Sorkkila
matilda.sorkkila@jyu.fi
puh. +358 408054709
Viestinnän asiantuntija Kirke Hassinen
viestinta@jyu.fi