Väitös: Taloudellinen apu on vähävaraisille lapsiperheille tärkeää, muttei aina ongelmatonta

Vähävaraisille lapsiperheille kohdennettuja erilaisia taloudellisen avun muotoja on saatavilla niin julkisen sektorin kuin järjestöjen, diakoniatyön ja epävirallisempien toimijoiden kautta. Perheet eivät kuitenkaan ole aina tietoisia saatavasta avusta. Lisäksi avun hakeminen on haastavaa, koska järjestelmä koetaan pirstaleiseksi, ja sen läpi luoviminen vaatii perheiltä taitoja ja voimavaroja.
Sarkian tutkimukseen osallistui 34 vähävaraisen lapsiperheen perheenjäsentä, joista 20 oli 9–17-vuotiaita lapsia ja 14 vanhempia. Aineistonkeruu toteutettiin haastatteluina sekä luoviin menetelmiin perustuvina kirjoituksina ja kännykkävideoina. Vanhemmat korostivat taloudellisen avun merkitystä erityisesti lasten tarpeisiin vastaamisessa. Taloudellisen avun turvin pyritään takaamaan lapsille mahdollisuuksia, joita katsotaan kuuluvan normaaliin lapsuuteen. Avulla on tärkeä merkitys myös lapsille, ja he kokevat sen erityisesti sosiaalisissa suhteissaan.
Taloudelliselta avulta kaivataan kokonaisvaltaisuutta
Tutkimuksen mukaan vanhemmat ja lapset pitävät taloudellisessa avussa tärkeänä avun kokonaisvaltaisuutta. Koska julkisen sektorin virallisen avun, kuten toimeentulotuen, koetaan harvoin mahdollistavan niin sanottuja normaaliin lapsiperhe-elämään kuuluvia asioita, paikataan perheissä kokonaisvaltaisuuden tarvetta ja heikkoa taloudellista tilannetta epävirallisilla avun muodoilla. Näistä esimerkkinä ovat lasten harrastuksiin ja laskujen maksuun myönnettävä apu sekä tuetut leirit tai lomat. Lapsille kokonaisvaltaisuus tarkoittaa, että apu tukee koko perheen hyvinvointia, eikä pelkästään lasten omia yksilöllisiä tarpeita. Usein taloudellinen apu ratkaisee köyhyydessä elävien lapsiperheiden vaikeita tilanteita vain hetkellisesti. Tämän vuoksi tarvitaan apua, joka huomioi lapsiperheiden erilaiset tarpeet laaja-alaisesti esimerkiksi ylivelkaantumiseen, mielenterveyteen ja sosiaalisiin verkostoihin liittyen. Onnistunut avun tarjoaminen vaatii myös hyvää vuorovaikutusta avun antajan ja saajan välillä sekä sen varmistamista, että perheet kokevat tulevansa kuulluiksi ja nähdyiksi.
Aino Sarkian sosiaalityön väitöskirjan ”Virallinen ja epävirallinen taloudellinen apu vähävaraisten lapsiperheiden vanhempien ja lasten kokemana. Fenomenologis-hermeneuttinen tutkimus” tarkastustilaisuus pidetään 4.10.2024 salissa S212 alkaen klo 12.00. Vastaväittäjänä toimii professori Merja Laitinen (Lapin yliopisto) ja kustoksena apulaisprofessori Johanna Kiili (Jyväskylän yliopisto).
Väitöstilaisuuden kieli on suomi.
Etäyhteys väitöstilaisuuteen:
Linkki väitösjulkaisuun:
Taustatietoa:
Aino Sarkia on suorittanut filosofian maisterin tutkinnon Helsingin yliopistossa kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen maisteriohjelmassa. Hän on työskennellyt lähes 20 vuoden ajan lapsi- ja perhejärjestöissä suunnittelu, - kehittämis- ja johtamistehtävissä.
äپٴᲹ: aino.m.sarkia@student.jyu.fi, puh. 0405637826