Väitös 13.11.2021 Yläkouluun siirtymä on kriittinen vaihe nuorille, joilla on oppimisvaikeuksia (Sainio)

Oppimisvaikeuksilla tiedetään olevan negatiivisia vaikutuksia peruskoulussa suoriutumiseen. Oppimisvaikeudet vaikuttavat myös koulutus- ja työuriin, sekä lisäävät riskiä mielenterveyden ongelmille. Oppimiseen liittyvät tunteet puolestaan kytkeytyvät läheisesti oppimistilanteisiin ja -tuloksiin, ja ne voivat muovata käyttäytymistä joko oppimista edistävään tai sitä estävään suuntaan.
Julkaistu
13.11.2021

PsM, TM Petra Sainio tutki väitöskirjassaan oppimisvaikeuksien merkitystä oppimiseen liittyvissä tunteissa ja koulusuoriutumisessa alakoulusta yläkouluun siirtymisen vaiheessa. Lisäksi väitöskirjassa pyrittiin lisäämään ymmärrystä opettaja-oppilassuhteen läheisyyden merkityksestä.

– Niillä nuorilla, joilla oli oppimisvaikeuksia, oppimiseen liittyvät tunteet olivat negatiivisempia kuin luokkatovereillaan. Oppimisvaikeuksien tukemisessa olisi tärkeää huomioida myös oppimiseen liittyvät tunteet. Pelkästään taitoharjoittelu ei riitä, vaan nuoria tulisi tukea myös oppimisvaikeuksiin liittyvien negatiivisten tunteiden kanssa selviytymisessä, Sainio painottaa.

Siirtyminen yläkouluun näkyy arvosanoissa ja oppimiseen liittyvissä tunteissa

Alakoulusta yläkouluun siirtymä on yksi merkittävimmistä koulutussiirtymistä suomalaisessa koulujärjestelmässä. Vaikka valtaosalla nuorista siirtyminen alakoulusta yläkouluun sujuu hyvin, liittyy vaiheeseen yleisesti myös koulumotivaation heikkenemistä ja arvosanojen laskua.

Sainio havaitsi väitöstutkimuksessaan myös oppimiseen liittyvien tunteiden olevan siirtymävaiheessa kielteisempiä. Erityinen riski kielteisiin oppimiseen liittyviin tunteisiin ja heikompaan koulusuoriutumiseen on nuorilla, joilla on oppimisvaikeuksia. Oppimisvaikeuksien tunnistaminen ja oikea-aikainen tukeminen olisi erityisen tärkeää niiden nuorten kohdalla, joiden oppimisvaikeudet tulevat esiin vasta 7. luokalla.

Toimiva opettaja-oppilassuhde on tärkeä voimavara yläkoulussa

Väitöstutkimuksessa havaittiin, että läheiseksi koettu ja tukea antava opettajasuhde voi tukea oppilaiden myönteisiä oppimiseen liittyviä tunteita. Vastaavasti heikkolaatuinen opettaja-oppilassuhde näyttää liittyvän kielteisiin oppimiseen liittyviin tunteisiin.

– Läheiseksi koettu opettajasuhde näyttää tukevan myönteisiä oppimiseen liittyviä tunteita kaikilla nuorilla, oppimisvaikeuksista riippumatta. Tulos viittaa siihen, että yksilöllisen tuen lisäksi yläkouluun siirtymässä olisi tärkeää hyödyntää myös koko kouluyhteisöön kohdentuvia tuen muotoja, jotka luovat edellytyksiä laadukkaiden vuorovaikutussuhteiden syntyyn kouluyhteisössä, Sainio summaa.

PsM, TM Petra Sainion psykologian väitöskirjan "The role of learning difficulties in adolescents’ academic emotions and achievement across the transition from primary school to lower secondary school" tarkastustilaisuus järjestetään lauantaina 13.11.2021 kello 12 alkaen, Agoran Auditorio 2:ssa. Vastaväittäjänä toimii professori Niina Junttila (Turun yliopisto) ja kustoksena apulaisprofessori Noona Kiuru (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi.

Julkaisu on luettavissa:

Petra Sainio työskentelee tällä hetkellä johtavana psykologina TAYS:issa Psykiatrian toimialueella. Hän on aiemmin työskennellyt psykologina mm. perusterveydenhuollossa ja koulukentällä.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Petra Sainio
petra.sainio@saunalahti.fi

viestinnän asiantuntija Kirke Hassinen, kirke.m.hassinen@jyu.fi, puh. +358 50 462 6920