Vaihdevuosiin liittyvä hormonivaje vaikuttaa liikunnan aiheuttamaan viestintään verenkierrossa

Vaihdevuosiin liittyy epäsuotuisia terveysmuutoksia, joita liikunta yksin ei riitä estämään. Syitä ei tiedetä sille, miksi reipaskaan liikunta ei kokonaan poista vaihdevuosiin liittyviä haitallisia muutoksia esimerkiksi veren rasva-arvoissa. Jyväskylän yliopistossa tehty tutkimus selvitti, reagoiko keho liikuntaan eri tavalla, jos kehossa oli menopaussista johtuva estrogeenivaje tai jos estrogeenia sai hormonikorvaushoidosta. Tutkimus osoitti, että estrogeenivaje vaikuttaa veressä tapahtuvaan viestintään.
Kuvituskuva: Pixabay, Franz P. Sauerteig
Julkaistu
9.2.2023

Vaihdevuosiin liittyvä estrogeenivaje kasvattaa aineenvaihduntasairauksien sekä sydän- ja verisuonitautien riskiä. Jyväskylän yliopistossa tehdyt aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että vaikka liikunta-aktiivisuus auttaa esimerkiksi ylläpitämään terveyden kannalta edullisempaa kehonkoostumusta, reipaskaan liikunta ei täysin poista vaihdevuosiin liittyviä negatiivisia terveysmuutoksia. Vielä ei kuitenkaan ole tutkittu sitä, voisiko estrogeenivaje vaikuttaa liikunnan aiheuttamaan viestintään veressä.

– Tutkimuksessamme selvitimme estrogeenivajeen vaikutusta verenkierron vesikkeleissä ja HDL-hiukkasissa (high-density lipoprotein) kulkeviin signalointimolekyyleihin. Vesikkelit ovat solujen lähettämiä rakkuloita, joiden avulla kudokset viestivät toisilleen. HDL-hiukkasten tunnetuin tehtävä puolestaan on kolesterolin kuljettaminen pois verisuonten seinämistä, mutta viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että myös HDL-hiukkaset toimivat kudostenvälisenä viestinviejänä, kertoo Suomen Akatemian tutkijatohtori ja ErROR-tutkimuksen johtaja Sira Karvinen Gerontologian tutkimuskeskuksesta Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.

Tutkimukseen osallistui 18 menopaussin ohittanutta naista, joista puolet käytti estrogeenipohjaista hormonikorvaushoitoa. Liikuntasuorituksena naiset tekivät maksimaalisen hapenottokykytestin kuntopyörällä. Verinäytteitä otettiin ennen ja jälkeen liikuntatestin, ja näytteistä tutkittiin, vaikuttaako liikuntakuormitus vesikkeleiden tai HDL-hiukkasten mukanaan kuljettamien viestimolekyylien määriin.

– Tutkimuksemme on ensimmäinen, jossa verenkierrossa kulkevien vesikkeleiden ja HDL-hiukkasten viestisisältöjä on tarkasti verrattu toisiinsa ja löydetty sisällöistä eroja. Kun tutkimme ennen ja jälkeen liikuntasuorituksen otetuista näytteistä näiden viestikuljettimien sisältöjä, havaitsimme sisältöjen muuttuvan liikunnan seurauksena sekä vesikkeleissä että HDL-hiukkasissa, selvittää johtaja, apulaisprofessori Eija Laakkonen.

– Merkittävä uusi löydös oli se, että hormonikorvaushoidon käyttö vaikutti kehon viestintään. On jatkotutkimuksen aihe, onko tällä estrogeenivajeisten naisten liikuntaan reagoimattomuudella laajempia terveysvaikutuksia, Laakkonen jatkaa.

– Liikunta tyypillisesti aiheuttaa selviä muutoksia veren mikro-RNA-molekyylien määrissä, kuten olemme aiemmin osoittaneet. Uusien tulostemme perusteella estrogeenitaso vaikuttaa liikunnan aiheuttamaan signalointiin vesikkeleissä ja HDL-hiukkasissa ja voi mikro-RNA-molekyylien kautta vaikuttaa menopaussin ohittaneiden naisten liikunnanaikaiseen aineenvaihduntaan, Karvinen tarkentaa.

– On mahdollista, että erot liikuntaan liittyvässä viestinnässä ovat osasyynä sille, miksi reipaskaan liikunta ei riitä poistamaan menopaussiin liittyviä negatiivia terveysmuutoksia, Karvinen pohtii.

Tutkimushanke on osa laajempaa Estrogeeni, mikro-RNA:t ja metabolisten toimintahäiriöiden riski (EsmiRs) -tutkimusta, jossa selvitetään vaihdevuosien estrogeenivajeen vaikutuksia naisten terveyteen. EsmiRs-tutkimusta johtaa apulaisprofessori Eija Laakkonen. Tutkimushanketta on rahoittanut Suomen Akatemia ja Ella ja Georg Ehrnroothin säätiö.

Alkuperäinen tutkimusartikkeli:

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Tutkijatohtori Sira Karvinen, sira.m.karvinen@jyu.fi, 050 3625120.

Apulaisprofessori Eija Laakkonen, eija.k.laakkonen@jyu.fi, 040 8053588

jyu.fi/esmirs