Uuden professorin Juha Hulmin intohimona liikunnan ja lihasten fysiologian tutkiminen ja tutkitun tiedon kansanomaistaminenÂ

Liikuntafysiologiassa tutkitaan liikuntaelimistön toimintaa sekä liikunnan ja liikkumattomuuden vaikutuksia ja vaikutusmekanismeja. Liikunnan terveys-, hyvinvointi- ja suorituskykyvaikutukset tiedetään kohtuullisen hyvin, mutta vaikutusmekanismit tunnetaan vielä melko huonosti. Viime vuosien nopea kehitys tutkimusmenetelmissä mahdollistaa uudenlaisia kysymyksenasetteluja.
Hulmin pyrkimyksenä on yhdistää biotieteiden kehittyneet menetelmät liikuntafysiologian tutkimukseen.
- Tavoitteenani on lisätä ymmärrystä ihmiselimistön toiminnasta ja liikunnan vaikutuksista. Koen, että ihmisen toiminnan tutkimus tukee myös biotieteiden perustutkimusta ja antaa perustieteen tutkimukselle ja menetelmille tärkeitä sovelluskohteita, Jyväskylän yliopiston uusi liikuntafysiologian professori Juha Hulmi kertoo.
Tällä hetkellä pyrin ymmärtämään erityisesti aineenvaihduntaa ja sen roolia liikunnassa, lihasten kasvussa ja surkastumisessa sekä painonpudotuksessa.
- Tutkimuksemme käsittelee laajasti fysiologiaa kehon, kudosten, solujen ja molekyylien tasolla käyttäen monipuolisesti erilaisia tutkimusmalleja. Teemme lisäksi soveltavampaa tutkimusta urheilijoiden kanssa esimerkiksi perusfysiologiaan ja urheiluravitsemukseen liittyen, Hulmi mainitsee.
Uuden tiedon löytämisen ilo ja hyvä työyhteisö innostaa töihin
Uuden tiedon löytämisen ilo ja sen ymmärtäminen, kuinka vähän me vielä kuitenkaan tiedämme, innostavat kohti uutta.
On mahtavaa, kun löytää oman tutkimuksensa kautta jotain, joka muokkaa olemassa olevaa ymmärrystä maailmasta.
- Pohjattoman uteliaalle ihmiselle uuden tiedon löytämisen hetki on hienoimpia asioita, jonka tutkijana voi kokea, vaikka joskus siinä samalla ymmärtääkin olleensa myös itse aiemmin väärässä, Hulmi sanoo.
Jyväskylässä on pitkät perinteet liikuntabiologian ja liikunnan biotieteiden tutkimuksessa. Liikuntatieteellisessä tiedekunnassa infrastruktuuri ja osaaminen on korkealla tasolla. Maailmassa ei ole montaa paikkaa tutkia liikunnan vaikutuksia ja liikuntaelimistöä yhtä monipuolisesti.
- Liikuntatieteellisessä tiedekunnassa on hienoa toimia muun muassa monien motivoituneiden tutkimusuralla nousussa olevien huippututkijoiden kanssa, jotka tekevät intohimolla omaa tutkimustaan ja jakavat tietoa ja osaamistaan muillekin. Tämä yhteistyö luo hienon työympäristön, Hulmi kertoo.
Voimaharjoittelun ja lihasten tutkija
Hulmi on kotoisin Turun ja Tampereen välimaastosta Alastarolta (kuuluu nykyään Loimaaseen). Hän aloitti opintonsa liikuntatieteellisessä tiedekunnassa syksyllä 2000 ja väitteli samassa tiedekunnassa professori Antti Meron ja dosentti Vuokko Kovasen ohjattavana keväällä 2009. Väitöstutkimus johti yhteistyössä Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kanssa kahdeksan vuoden tutkimusprojekteihin ensin Suomen Akatemian tutkijatohtorina ja heti perään Akatemiatutkijana.
- Hyppäsin suoraan syvään päätyyn uudessa aiheessani, mutta sain tutkimukseeni hienoa tukea ja opin biotieteiden ja lääketieteen tieteenteosta paljon uutta sovellettavaa liikuntafysiologiaan. Tämä anti kantaa tänäkin päivänä, Hulmi kertoo.
Hulmi on työskennellyt Jyväskylän yliopiston liikuntafysiologian apulaisprofessorina (tenure track) vuodesta 2019 asti. Hän on ollut vierailevana tutkijana muun muassa Helsingin yliopistossa ja Baker-instituutissa Melbournessa. Hänellä on liikuntafysiologian dosentuuri Helsingin yliopistossa.
Tieteen kansanvalistaja
Hulmi kansanomaistaa omaa alaansa ja tiedettä , sosiaalisen median ja kirjojen välityksellä. Hulmi sai Jyväskylän yliopistolta tieteellisen tiedon julkistamispalkinnon vuonna 2017.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´Ç²¹:
Professori Juha Hulmi, juha.hulmi@jyu.fi
-
Juha Hulmin JYU-sivut: /fi/henkilot/juha-hulmi
-
°Õ³Ü³Ù°ì¾±³¾³Ü²õ°ù²â³ó³¾Ã¤: /en/research-groups/muscle-and-exercise-metabolism-mem
-
Google Scholar:
-
Lihastohtori-blogi:
-
Lihastohtori Facebook:
-
Instagram: @juhahulmi
-
Liikuntabiologien Twitter: @JYUBiolPA