Ulla Richardson nimettiin Unesco-professuuriin

Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö on solminut Jyväskylän yliopiston kanssa UNESCO oppituolisopimuksen vuosiksi 2023–2027. Tehtävään on nimetty Jyväskylän yliopiston soveltavan kielentutkimuksen keskuksen professori Ulla Richardson.
Ulla Richardson on kielen oppimisen ja opettamisen asiantuntija. Kuva Petteri Kivimäki/JYU
Julkaistu
30.3.2023

Richardsonin tutkimusaluetta ovat pääasiassa teknologiavälitteinen kielen oppiminen ja opettaminen, sekä lukemaan oppiminen ja dysleksia. Myös puheen prosessointi, lukutaidon arviointi ja interventiot ovat hänen tutkimusaluettaan.

UNESCO:n ja Jyväskylän yliopiston yhteistyö tukee kaikkien maailman maiden lasten oikeutta oppia lukemaan omalla äidinkielellään. Sitä toteutetaan tarjoamalla lukutaitomateriaalia verkko- ja mobiilisovellusten kautta opettajille, vanhemmille ja lapsille. Päätehtävänä on tehokkaan tutkimusperusteisen lukutaidon opetuksen maailmanlaajuinen edistäminen Internetiä ja mobiiliteknologiaa hyödyntämällä.

Yllättävän monilla on ongelmia lukemisessa

Kirjallisella kielellä on keskeinen rooli koulutuksessa ja digitaalisessa maailmassa yleensä. Hälyttävästi maailmanlaajuisesti lähes kolmasosa lapsista ja aikuisista ja jopa viidennes Euroopassa kohtaa vakavia haasteita lukemisessa niin paljon, että he eivät ymmärrä yksinkertaisia tekstejä.

Vaikka viimeisimmät PISA-tulokset osoittavat Suomen olevan edelleen yksi Euroopan kärkimaista lukutaidossa trendi on selvästi laskeva myös Suomessa. Tilannetta pahentaa se, että oppimisvaikeuksista kärsivät lapset eivät saa riittävästi apua tarpeeksi varhain, mikä asettaa nämä lapset merkittävästi heikompaan asemaan myöhempään sisältöoppimiseen koulussa. Kattavan lukutuen tarve on erityisen kiireellinen, eikä vain oppimisvaikeuksista kärsiville lapsille, vaan myös muille lukemisen kanssa kamppaileville.

Ennakoivaa tukea lukutaidon harjoitteluun

Tavoitteenamme on vähentää oppimisvaikeuksia tarjoamalla ennakoivaa tukea kaikille lapsille omassa koulu- ja kotiympäristössään. Peruslukutaidon harjoitteluun käytettävä GraphoLearn oppimispeli, jonka tutkimus- ja kehittämistyötä Richardson on johtanut maailmanlaajuisesti vuodesta 2005, on osoittautunut siinä merkittäväksi apukeinoksi.

Richardsonin johtamassa monitieteellisessä tiimissä kehitetyn uusimman digitaalisen pelin sisältöä on laajennettu huomattavasti alkuperäisestä Ekapeli/GraphoGame/GraphoLearnistä. Se kattaa nyt fonologisen tietoisuuden, lukemisen ja kirjoittamisen perusteet, lukusujuvuuden ja luetunymmärtämisen olennaisesti kehitettyjen pelillisten elementtien lisäksi. Täten maailmanlaajuisesti ainutlaatuisesta ja arvostetusta pelistä on kehitetty yksilön taitoihin mukautuva väline kaikille lukemaan oppijoille, olipa heidän taitotasonsa mikä tahansa.

Professuurin tehtävänä on lisäksi tarjota koulutusta kehittyville maille, erityisesti Saharan eteläpuolisen Afrikan maiden ja Latinalaisen Amerikan alueen opettajille, tutkijoille ja tohtoriopiskelijoille. Tavoitteena on kehittää lukemisen opetustaitoja, levittää tutkimus- ja kehitystuloksia sekä opetusmateriaalia tehokkaan oppimisen tukemiseksi.

Ukrainan lasten lukutaidosta huolehdittava nyt ja sodan jälkeen

– Unesco-neuvottelukunnan lähitulevaisuuden iso haaste Euroopan alueella on Ukrainan tukeminen koulujärjestelmän uudelleenrakentamisessa sodan tuhojen jälkeen, Richardson arvioi. Keskeisesti tähän liittyen, ukrainalaisten lasten koulutuksen mahdollistamiseksi niin Ukrainassa kuin muualla maailmassa on tärkeää tukea lasten lukutaidon kehitystä heidän omalla äidinkielellään esimerkiksi GraphoLearn-oppimisympäristön avulla.

Jyväskylän yliopiston kehitysneuropsykologian emeritusprofessori Heikki Lyytinen on aiemmin hoitanut vastaavaa tehtävää UNESCO-professorina vuosina 2015–2021.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Ulla Richardson, +358400247398, ulla.a.richardson@jyu.fi

UNESCO-professuurit Jyväskylän yliopistossa