Tutkimusperustainen Magis-mobiilipeli tukee koululaisten hyvinvointia

Magis – Riimulehdon tarina -mobiilipeli on juuri uunista ulos tullut peli 1.–3.-luokkalaisten hyvinvoinnin edistämiseen ja koulukiusaamisen ehkäisemiseen. Peli on tullut aiemmin kehitetyn Magis – Maaginen seikkailu -mobiilipelin rinnalle, joka on tarkoitettu 4.–6.-luokkalaisille.
Magis-pelit on kehitetty Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen ja Mieli Pohjanmaan mielenterveys ry:n yhteistyönä. Pelit ovat osa Hyvä olla -hankekokonaisuutta, jonka tavoitteena on tuoda tutkimukseen perustuvia ja opetussuunnitelman tavoitteiden mukaisia tunne- ja hyvinvointitaitojen opetusmateriaaleja koulujen henkilökunnan käyttöön.
Uudessa, 1.–3.-luokkalaisten Magiksessa seikkaillaan Riimulehdon taikamaailmassa. Pelin hahmoja auttaessaan lapsi oppii muun muassa käsittelemään tunteitaan ja kehittämään sosiaalisia vuorovaikutustaitoja.
– Jos opetamme lapsia käsittelemään tunteitaan ja ajatuksiaan toimivalla tavalla, on vastoinkäymisten kohtaaminen helpompaa, kuvailee professori Raimo Lappalainen Jyväskylän yliopistosta.
Magis-pelit on suunnattu erityisesti kouluympäristöön opettajan työkaluiksi. Luokka pelaa Magista noin 30 minuuttia, jonka jälkeen oppilaat tekevät tehtäviä ja keskustelevat hyvinvointitaidoista opettajan johdolla. Peliä voi myös pelata yksin tai yhdessä vanhemman kanssa.
”Oppii rauhoittumaan ja olemaan ystävällinen”
Mobiilipelit ovat lapsille tuttu ja mieluinen media, joten niiden hyödyntäminen esimerkiksi hyvinvointitaitojen opettamisessa on tehokasta. Tutkimustulokset antavat viitteitä siitä, että yhdessä luokan kanssa pelattavasta pelistä hyötyvät etenkin lapset, joilla on hyvinvoinnin haasteita.
– Sekä lapsilta että opettajilta on saatu todella hyvää palautetta Magis-peleistä. Myös tutkimustulokset viittaavat siihen, että pelin pelaaminen luokan kanssa voi vähentää kiusaamista ja lisätä hyvinvointia, kertoo psykologi, PsT Katariina Keinonen Jyväskylän yliopistosta.
Pelit ovat saatavilla ilmaiseksi suomen, ruotsin ja englanninkielisenä Google Play -kaupasta, App Storesta tai selainversiona .
Julkistamistilaisuus 20.4. verkkovälitteisesti
Magis-pelien julkistamistilaisuus järjestetään torstaina 20.4.2023 kello 15–16 verkkoväitteisesti Teamsissa. Ilmoittautumalla mukaan saat henkilökohtaisen osallistujalinkin sähköpostiisi. Kerromme myös muista työkaluista oppilashuollon ja opettajien käyttöön (esim. Omajuttu-ryhmä). Tervetuloa linjoille!
Linkkejä ja lisätietoa
Keinonen, K., Lappalainen, P., Kotamäki-Viinikka, S., & Lappalainen, R. (2023). Magis - A magical adventure: Using a mobile game to deliver an ACT intervention for elementary schoolchildren in classroom settings. Journal of contextual behavioral science, 27, 26–33.
Lisätietoja antavat:
Professori Raimo Lappalainen, Jyväskylän yliopisto
050 443 2349, raimo.lappalainen@jyu.fi
PsT Katariina Keinonen, Jyväskylän yliopisto
050 340 7215, katariina.keinonen@jyu.fi
Anne Salovaara-Kero, Vaasanseudun mielenterveysseura
044 060 2660
Viestinnän asiantuntija Kirke Hassinen
kirke.m.hassinen@jyu.fi, puh. 050 462 6920