Tule testaamaan uutta kestävän elämän suunnittelutyökalua – Sitran työpaja Jyväskylässä 12.4. ja 21.4.

Sitra on kuluneen vuoden aikana kehittänyt uutta palvelua, joka auttaa elämään kestävämpää arkea. Palvelu julkaistaan pian kaikkien käytettäväksi. Ennen lanseerausta palvelua testataan ja hiotaan yhdessä testiryhmien kanssa.
Kutsumme SINUT mukaan palvelun testiryhmään!
Testiryhmä kutsutan koolle kaksiosaiseen työpajaan, joka järjestetään yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa. Ensimmäinen työpaja toteutetaan päivällistapahtumana, jonka aikana Sitra esittelee työkalun, osallistujat pääsevät kokeilemaan sen käyttöä ja saavat räätälöityjä kestävän arjen vinkkejä. Työpajan jälkeen osallistujat testaavat työkalun tarjoamia kestäviä tekoja arjessa reilun viikon ajan eli toiseen työpajaan asti. Tämän vuoksi on tärkeää, että osallistut myös toiseen työpajaan.
Toisessa työpajassa syödään yhdessä lounasta ja kerätään kokemuksia ja palautetta palvelusta ja sen käytöstä kahdelta viikolta. Työkaluun on mahdollista tutustua myös itsenäisesti ja voit osallistua kahden viikon kokeiluun, vaikka et pääsisi ensimmäiseen tapaamiseen. Saat käyttöösi ohjeet, joiden avulla itsenäinen osallistuminen ensimmäiseen osaan on mahdollista.
Ilmoittautuminen työpajaan tiistaihin 11.4. klo 12 mennessä tämän kautta. Tapahtumat ovat avoimia kaikille elämäntilanteesta riippumatta.
Työpaja (osa 1): 12.4. 17.30-20.00, päivällistarjoilu klo 17 alkaen
Työpaja (osa 2): 21.4. 12.00-15.15, lounastarjoilu klo 11.30 alkaen
Tapahtumapaikka: Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähde, Tietoniekka (1 krs.), Seminaarinkatu 15
Lämpimästi tervetuloa!
Ohjelma 12.4. klo 17.30 – 20.00
- ±Êä¾±±¹Ã¤±ô±ô¾±²Ô±ð²Ô
- Tapahtuman avaus
- PSL-työkalu ja fiksut arjen teot
- Kahvitauko
- Oman kestävän arjen suunnitelma
- Tapahtuma päättyy
Ohjelma 21.4. klo 12.00 – 15.15
- Lounas
- Tapahtuman avaus
- Keskustelua ja palautetta PSL-työkalusta
- Kahvitauko
- Keskustelua ja palautetta PSL-työkalusta
- Yhteenveto
- Tapahtuma päättyy