THE-ranking: Kahdeksan JYU:n tieteenalaa mukana arvostetussa listauksessa

JYU:n kasvatustieteellinen tutkimus arvioitiin sijalle 101-125 maailmassa. Viime vuonna sijoitus oli 100. Sijoitus Suomen kakkosena säilyi edellisvuodesta. Listalle pääsi 703 yliopistoa.
Humanistiset tieteet arvioitiin edellisvuosien tapaan sijoille 201-250 maailman parhaimpien yliopistojen joukossa. Suomalaisyliopistoista sijoitus oli kolmas.
Yhteiskuntatieteet nousivat sijoille 251–300 ja kauppatieteet jatkoivat välillä 301-400. Luonnontieteiden ja terveystieteiden sijoitus oli välillä 401-500 omilla listoillaan ja tietotekniikan sijoitus välillä 501-600.
- Tieteenala-arvioinneissa mitattiin opetusta, tutkimusta sekä viittauksia julkaisuihin. Lisäksi arvioitiin ulkoista rahoitusta ja kansainvälisyyttä. Arvioinneissa painavat eniten julkaisuaktiivisuus ja kansainvälistyminen, kehittämispäällikkö Anna Grönlund kertoo.