°Õ´¡¸é±«Â®-´Ç±è²¹²õ opettajille – puhtia lapsen lukuinnostuksen lisäämiseen taidelähtöisten menetelmien avulla

Heikkenevän lukutaidon kohentamiseksi tehdään urakalla työtä. Lukemaan innostavia menetelmiä laaditaan yhä enemmän tutkimuspohjaisesti siten, että ne huomioivat kaikentyyppiset lukijat sekä tukevat lapsen ja nuoren yksilöllistä ja yhteisöllistä lukemista ja kirjoittamista. Tärkein huoli ei olekaan enää lukutaidon rapautuminen vaan se, miten viime vuosien aikana kehitetyt lukemattomat huippumenetelmät saataisiin koulujen ja muiden lukutaitoa edistävien tahojen käyttöön.
Tutkija-opettajat Juli-Anna Aerila ja Merja Kauppinen vastasivat tähän tarpeeseen TARU® — eli Tarinoilla lukijaksi — mallilla, jota pari on kehittänyt vuodesta 2017 asti. Se on kokonaisvaltainen tapa johdattaa lapsia yksilöllisesti kirjallisuuden ja lukemisen pariin. Nyt tutkijat ovat julkaisseet °Õ´¡¸é±«Â®-´Ç±è±è²¹²¹²Ô, johon on koottu seitsemän erilaista taidelähtöistä elämyksellistä menetelmää, jotka ovat myös helposti käyttöönotettavia ja innostavia. Yksi menetelmistä on Yhdysvalloissa suureen suosioon noussut lukuteatteri.
Lukuteatterissa jokainen oppilas saa loistaa
Lukuteatterissa lukeminen on toimintaa ja tekoja, yhteistä ideointia ja ilmaisun iloa. Lukuteatterimenetelmässä harjoitellaan yhdessä tekstejä ja esitetään niitä eri tavoin. Tekstit voivat olla monentyyppisiä: fantasiaa, oppikirjatekstejä, uutisia tai jopa reseptejä. Tekstit luetaan paperilta, eikä niitä opetella ulkoa. Siinä harjoitellaan vertaisten kanssa luovaa ideointia ja ongelmanratkaisua. Parasta lukuteatterissa on se, miten jokaisella oppilaalla on mahdollisuus loistaa.
TARU®-hankkeessa esitelty lukuteatterimenetelmä sai aikaan myös innostavan yhteistyön lastenkirjailija Reetta Niemelän kanssa. Kirjailija Niemelä tutustui sattumalta hankkeeseen ja innostui kirjoittamaan omaa lukuteatterimateriaalia, joka pohjautui Niemelän omaan suosittuun Musta Kuu -fantasiasarjaa. Nämä tekstit kääntyivät lopulta myös ohjeistetuiksi lukuteatteriteksteiksi, jotka testattiin — ja myös otettiin innolla vastaan — Media-TARU®:n hankekoulussa Raaseporissa ja Lohjan lukutaitomessuilla.
Uudet menetelmät käyttöön
°Õ´¡¸é±«Â®-´Ç±è²¹²õ ja Lukuteatteri-materiaaleja Mustan Kuun maailmasta ovat nyt kaikkien opettajien saatavilla Mediakasvatuksen tutkimussäätiön rahoittamana Opinkirjon materiaalipankissa. Lukuteatteri-materiaali sisältää valmiita käsikirjoituksia ohjeineen ja luovan kirjoittamisen harjoituksia. Lisäksi siinä on Musta kuu -sarjasta tuttu Katri Kirkkopellon innostava kuvitus.
Lukuteatterin lisäksi oppaassa on esitelty ja opastettu usean muun elämyksellisen lukemisen menetelmän pariin, joita ovat hybridikirja, ennakointikertomus, muotokuvakollaasi, hiljainen kirja, kamishibai-teatteri ja iltasatukirjahylly. Ne ovat oppaassa lukuteatterin tapaan vaivattomasti käyttöönotettavassa, sovellettavassa muodossa.
Lukeminen on lapselle uteliaisuutta tietää, kiinnostusta kuvitella ja intoa ymmärtää maailmaa. Lukemisen ei tarvitse olla yksittäisten tehtävien ja toimintatapojen noudattamista, vaan tekstejä voidaan ottaa elämyksellisesti haltuun yhdessä kokemalla. Taru®-oppaan avulla opettajat ja kasvattajat voivat tukea tätä lukuinnostuksen kasvua lapsessa ja tuoda lukuhetkiin enemmän löytämisen ja jakamisen riemua.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´Ç²¹
- Juli-Anna Aerila, julaer@utu.fi
- Merja Kauppinen, merja.a.kauppinen@jyu.fi
- Reetta Niemelä, niemelareetta@gmail.com
Materiaalit
Opas ja Lukuteatteri-materiaali ovat ladattavissa Opinkirjon ja TARU®-menetelmän sivuilta: