Suomen Akatemialta 2,4 miljoonan euron rahoitus luonnontieteiden ja matematiikan akatemiahankkeille Jyväskylän yliopistoon

Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta (LT) on myöntänyt yhteensä lähes 2,4 miljoonan euron rahoituksen neljälle Jyväskylän yliopiston akatemiahankkeelle. Rahoituksen sai viisi matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa työskentelevää tutkijaa. Rahoitukset myönnettiin ajalle 1.9-31.8.2024.
Julkaistu
17.6.2020

Koko maassa luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen  toimikunta myönsi rahoitusta 78 akatemiahankkeelle yhteensä 45,7 miljoonaa euroa.
”Tänä vuonna monissa hankkeissa esitettiin rohkeita uusia tieteellisiä avauksia. Lisäksi toimikunta sai laadukkaita monitieteisiä, useamman tutkimusorganisaation muodostamia konsortiohakemuksia, joissa konsortion tuoma lisäarvo oli merkittävä”, kertoo toimikunnan puheenjohtaja Reko Leino Suomen Akatemian tiedotteessa.





Professori Kari J. Eskola sai lähes 600 000 euron rahoituksen hankkeeseen, jossa kehitetään suurienergiaisille ydintörmäyksille useamman mittaussuureen samanaikaista teoria-analyysiä, joka liittyy hiukkasfysiikan standardimallin kvanttiväridynamiikka-osuuden testaukseen. Tavoitteena on selvittää ytimien protonien ja neutronien kvarkki-gluonirakenne sekä törmäyksissä muodostuvan kvarkki-gluoniplasman ominaisuudet CERNin ja Brookhaven National Laboratoryn kiihdyttimien mittaustuloksista.

Mallinnuksessa hyödynnetään erilaisia laskennallisia menetelmiä ja se kattaa koko ydintörmäyksen. Projektissa on tutkijakoulutusta kaikilla tasoilla ja se on hyvin ajankohtainen CERNin LHC-törmäyttimellä tehtävien ydintörmäysten myötä.





Professori Janne Ihalaisen (ylempi kuva) ja professori Gerrit Groenhofin (alempi kuva) yhteinen GenEn Project – tutkimuskonsortio sai lähes 800 000 euron rahoituksen hankkeeseen ”Geenit vai ympäristö: Kuinka proteiinien ympäristö vaikuttaa niiden toimintaan”. Sen tavoitteena on selvittää, kuinka kiteytyminen vaikuttaa proteiineihin.
Tutkijat yhdistävät aikaerotteisen laserspektroskopian, aikaerotteisen röntgenkristallografian ja laskennallisen kemian tutkiakseen entsymaattisia reaktioita kiteissä ja liuoksissa. Tekniikoiden





avulla entsymaattisia prosesseja voidaan tutkia kaikissa aikaskaaloissa, atomitasolla.

”Proteiinien toiminnan dynaamikan kuvantaminen atomitasolla on tullut mahdolliseksi vapaaelektroni-lasereiden kehityksen myötä vasta viime aikoina. Tämän tekniikan rajoituksena on, että proteiineja tutkitaan sen kidemuodoissa. Samalla se nostaa jälleen esiin ”ikiaikaisen” kysymyksen kuinka proteiinien toiminta ja dynamiikka liuosolosuhteisiin verrattuna on heikentynyt kiteytysolosuhteiden luomien rajoitteiden myötä. Vaikka tämä kysymys on esitetty usein, vasta nyt meillä on käsissämme kokeellisia tekniikoita, joilla voimme vastata tähän kysymykseen kattavasti", tutkijat kuvaavat.





Professori Jan Lundell sai lähes 400 000 euron rahoituksen tutkimukseen, joka on osa Jyväskylän yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteistä LICCAC -konsortiota. Tutkimuksessa selvitetään ilmakemian kannalta merkittävien vetysidottujen kompleksien rakenteita, fysiko-kemiallisia ominaisuuksia sekä kemiallista reaktiivisuutta. Samalla saadaan tietoa, miten kompleksit vaikuttavat yleisellä tasolla ilmakehän energiatasapainoon, ilmanlaatuun ja ilmastonmuutokseen.

Tutkimuksessa hyödynnetään alhaisten lämpötilojen jalokaasumatriiseja eristämään tutkittavat systeemit ulkopuolisilta häiriöiltä. Tutkimuksissa käytetään selektiivisiä valonlähteistä käynnistämään molekyylien sisäisiä tai molekyylien välisiä reaktioita, jotka jalokaasumatriiseissa voidaan kartoittaa askel askeleelta. Tavoitteena on selvittää, miten vetysidotut kompleksit muodostuvat, ja miten niitä voidaan kemiallisesti muokata sopivasti valitun valon avulla.





Professori Jani Onninen lähes 550 000 euron rahoituksen matematiikan perustutkimuksen hankkeeseen ”Sobolev-kuvaukset ja energiaintegraalit geometrisessa funktioteoriassa”.

Projekti on matemaattista perustutkimusta matemaattisen analyysin alalta. Onnisen tavoitteena on kehittää variaatiolaskennan menetelmiä geometrisen funktioteorian ja epälineaarisen elastiikan teorioita varten.

Projektissa ohjataan myös tutkijakoulutettavaa ja tutkijatohtoreita.

äپٴᲹ:
Kari Eskola, kari.eskola@jyu.fi , +358408054066
Janne Ihalainen, janne.ihalainen@jyu.fi, +358 40 024 7979
Gerrit Groenhof, gerrit.x.groenhof@jyu.fi, +358408054664
Jan Lundell, jan.c.lundell@jyu.fi, +358407445270
Jani Onninen, jani.k.onninen@jyu.fi, +358 40 8053747

Viestinnän asiantuntija Tanja Heikkinen, tanja.s.heikkinen@jyu.fi, +358 50 581 8351
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
/science/fi
jyscience jyuscience jyscience