Suomalaisten kemistien seuran tunnustuspalkinto Krista Oikariselle kullan talteenottoa käsittelevästä gradusta

Suomalaisten kemistien seura jakaa palkinnon vuosittain yhdelle ansiokkaalle pro gradun tai diplomityön tekijälle. Seura perusteli valintaansa muun muassa seuraavasti: ”Arviointilautakunta oli erityisen vaikuttunut ns. peruskemian menetelmien hyödyntämisestä ja soveltamisesta yhteiskunnallisesti tärkeän ja taloudellisesti merkittävän kemian haasteen ratkaisemisessa. Lisäksi työssä sovellettu ja raportoitu tutkimuksellinen tulosten tarkkuuden arviointi on omiaan vahvistamaan saatujen tulosten merkittävyyttä ja menetelmän käyttökelpoisuutta.”
Jyväskylän yliopiston kemian laitoksella tehty pro gradu oli osana Business Finlandin rahoittamaa hanketta, jossa tutkittiin laajemmin elektroniikkajätteen kierrätystä, muun muassa kuparin ja harvinaisten maametallien talteenottoa, sekä prosessin skaalausta suurempaan mittakaavaan hyödyntämällä kemian laitoksen bench scale -mittakaavan koelaitteistoa.
Lähes 100 % kullasta talteen
Oikarisen pro gradu -tutkielmassa keskityttiin kullan talteenottoon elektroniikkajätteestä, kuten puhelimista ja tietokoneista löytyvistä piirikorteista. Materiaalin sisältämän kullan kierrätyspotentiaali on suuri sen merkittävän pitoisuuden sekä yhteiskunnallisen tarpeen vuoksi.
Työn tavoitteena oli selvittää, millä tavoin ja miten hyvin kulta voidaan erottaa elektroniikkajätteestä neste-nesteuuttoa soveltaen. Opinnäytetyössä kullalle saatiinkin optimoitua talteenottoprosessi, jossa kullan talteenottoaste on lähes 100 % hyödyntämällä optimoitua neste-nesteuuttoa. Prosessissa kierrätettävän kullan puhtaus on myös erittäin korkea. Työn tulokset ovat vaikuttavia ja erityisesti yhteiskunnallisesti merkittäviä kiertotalouden näkökulmasta.
”Pro gradun tuloksia on myös testattu jo suuremmassa mittakaavassa kemian laitokselta löytyvällä koelaitteistolla, jolla voidaan mallintaa teollisia prosesseja. Testit ovat antaneet lupaavia tuloksia myös teollista mittakaavaa ajatellen. Prosessilla kulta saadaan erittäin tehokkaasti ja puhtaana talteen”, kertoo tällä hetkellä väitöskirjatutkijana toimiva Krista Oikarinen. Pro gradu työn ohjaajana toimi analyyttisen kemian ja kiertotalouden professori Ari Väisänen.