Satukirja houkuttelee lapset kunnioittamaan luontoa

Jyväskylän yliopiston luonnonsuojelubiologian yliopistonlehtori Panu Halme on ollut mukana kirjoittamassa luonnosta ja ilmastosta kertovaa Kuura ja Pyry -lastenkirjaa. Halme on kirjoittanut satukirjaan tietolaatikoita kirjassa esiintyvistä hahmoista ja luontoilmiöistä yhdessä suomalaisen meteorologin Kerttu Kotakorven kanssa.
Kuura ja Pyry -lastenkirja (Panu Halme)
Kuura ja Pyry kertoo talven tulosta vanhaan metsään sekä voimakkaimmin pohjoisia alueita koettelevasta ilmastonmuutoksesta. Kuva: Anna Pakkanen.
Julkaistu
16.8.2024

Kuura ja Pyry -kirja on satu talven tulosta vanhaan metsään sekä voimakkaimmin pohjoisia alueita koettelevasta ilmastonmuutoksesta. Kirja on ennen kaikkea suunnattu esikoulu- ja ala-asteikäisille lapsille sekä ympäristökasvatuksesta kiinnostuneille aikuisille. Kirjan tarkoitus on herättää lapsissa kiinnostus luontoa ja luonnonilmiöitä kohtaan. Lasten sukeltaessa kirjojen mystiseen maailmaan kartuttavat he uusia tiedon murusia ja samalla heidän maailmankuvansa laajenee. Sadun on kirjoittanut Raija Järvinen ja kuvituksesta on vastannut Anna Pakkanen.

- Kaikkien pitäisi olla kiinnostuneita luonnosta. Satukirja on yksi väline, jonka avulla välitetään luontotietoa lapsille ja aikuisille, jotka lukevat satua. Uppoutuneena satuun he oppivat ja tulevat tietoisemmiksi tästä maailmasta, selventää luonnonsuojelubiologian yliopistonlehtori Panu Halme Jyväskylän yliopistosta.  

Kirja välittää tietoa nuoremmille suku­polville luonnon tilasta 

Kirja sisältää satutekstin ja kuvituksen lomassa olevia tietolaatikoita ja tiivistelmiä, joiden tehtävänä on selittää ilmiöitä ja asioita, mitä sadussa tulee ilmi. Lukija oppii esimerkiksi kanalintujen lumikiepeistä, myyrän talvivarastoista, lumihiutaleista ja käpytikan ”pajasta”.  Tietolaatikot ovat kirjoittaneet Halme ja meteorologi Kerttu Kotakorpi, joita yhdistää rakkaus ympäröivään maailmaan. Molemmat ottivat osaa myös kirjan käsikirjoitukseen, jotta luonto ja ilmastotiedot ovat sadussa kohdillaan. 

- Olen huolissani ympäristön tilasta. Minulle on tärkeää jakaa tietoa eteenpäin luonnon monimuotoisuuden tilasta ja ilmastonmuutoksesta pelkoa herättämättä. Tärkeää on, että mahdollisimman moni ymmärtää ilmastonmuutoksen ja luonnon köyhtymisen monimutkaiset syyt. Toivon, että kirjan lukeneista kasvaa planeetan kansalaisia ja suojelijoita, sanoo Halme.  

Tavoite herättää keskustelua 

Tiedeviestinnän mahdollisuudet ovat suuret. Tutkijana Halme etsii jatkuvasti uudenlaisia keinoja tiedon jakamiseen ja keskustelun herättämiseen.  

- Aina ei ole vaikuttavinta se, että otetaan osaa paneelikeskusteluihin ja tehdään lehdistötiedotteita. Sen sijaan voidaan joskus vaikka kirjoittaa satukirja. Satukirjan kirjoittamiseen osallistuminen onkin ollut yksi elämäni mukavimmista projekteista, sillä sen avulla pystyy vaikuttamaan laajasti ja mahdollisesti myöhemmin saamaan aikaan yhteiskunnallista muutosta. Ehkäpä joskus opetan opiskelijoita, jotka ovat lukeneet Kuura ja Pyry -kirjan ja päätyneet sen vuoksi alalle, naurahtaa Halme.  

Kirjan on kustantanut Enostone ja se julkaistaan 15.9.2024. Syyskuun toisella viikolla toimitetaan kirja ennakkotilaajille. Kuura & Pyry –satukirja on tulossa myyntiin myös Luontomuseon Luontosoppiin syyskuussa. Luontosoppi on auki museon aukioloaikoina (ti-pe klo: 12:00-18:00 ja la-su klo: 12:00-17:00). Samalla voi tutustua luontomuseon näyttelyihin, joihin on vapaa sisäänpääsy. Jos Kuura ja Pyry -satukirja otetaan hyvin vastaan, saattaa lisääkin luontoaiheisia satukirjoja olla tulossa.