Rahoitusta keskisuomalaisten yritysten sivu- ja jätevirtojen kierrätyspotentiaalin arvioimiseksi

Kriittiset raaka-aineet tietoon, talteen ja kiertoon -hankkeesta (KRIIT) tekee erityisen se, että keskisuomalaisten yritysten sivu- ja jätevirtojen koostumus määritetään erityisesti Euroopan komission luokittelemien kriittisten raaka-aineiden osalta ja niiden kierrätyspotentiaali arvioidaan.
- Yksi keskeinen syy materiaalien kierrätyksen vähäisyyteen on se, ettei materiaalien koostumusta tunneta riittävällä tarkkuudella. Sivu- ja jätevirrat voivat sisältää ennalta arvaamattomia, teollisuuden kipeästi kaipaamia raaka-aineita kuten telluuria, galliumia tai harvinaisia maametalleja, kertoo Jyväskylän yliopiston kiertotalouden professori Ari Väisänen.
Kriittisten raaka-aineiden saatavuuden varmistaminen
Euroopan komissio arvioi vuonna 2020 teollisuuden raaka-aineista 30 olevan unionin teollisen toiminnan kannalta kriittisiä, koska niiden saatavuuteen ja korvattavuuteen sisältyy merkittäviä riskejä. Siirtyminen energiaintensiivisestä yhteiskunnasta materiaali-intensiiviseen yhteiskuntaan on nostanut entisestään kriittisten metallien, kuten harvinaisten maametallien kysyntää ja hintaa.
- Lisäksi on ennustettu, että harvinaisten maametallien ja joidenkin muiden kriittisten raaka-aineiden tarve tulee vain kasvamaan tulevaisuudessa, sillä ne ovat elintärkeitä sähköisessä liikenteessä, tuulivoimassa, robotiikassa, sähkömoottoreissa, valaisussa, sotateknologiassa ja digitalisaatiossa, toteaa Väisänen.
Ravinnekierrätyksen tehostaminen
Ravinteiden osalta Suomi on asettanut kunnianhimoiset tavoitteet olla ravinnekierrätyksen ehdotonta kärkeä vuoteen 2030 mennessä.
- Tämä vaatii huomattavaa tutkimuspanosta fosforin, typen ja kaliumin kierrätysasteen nostamiseksi. Kaliumin kierrätys on noussut keskiöön vasta viimeisen vuoden aikana, sillä Suomessa toimiva lannoiteteollisuus on ollut riippuvainen Venäjältä tuotavasta kalium-pitoisesta raaka-aineesta, sanoo Väisänen.
Uusi laite tukee kiertotaloutta ja vahvistaa yhteistyötä
Raaka-aineiden kasvavaan kysyntään tuleekin vastata talteenottoa kehittämällä. Sekundääristen raaka-ainelähteiden etsiminen on välttämätöntä ja tämä vaatii tehokkuutta analytiikalta, jotta potentiaaliset raaka-ainelähteet kyetään havaitsemaan.
- Keskeisessä asemassa KRIIT:n kehitys- ja investointihankkeissa on alkuaineanalysointiin soveltuvan °ùö²Ô³Ù²µ±ð²Ô´Ú±ô³Ü´Ç°ù±ð²õ±ð²Ô²õ²õ¾±²õ±è±ð°ì³Ù°ù´Ç³¾±ð³Ù°ù¾±²õ±ð²Ô laitteen (XRF) hankinta ja sen käyttöönotto kiinteiden jätemateriaalien sekä sivuvirtojen analytiikassa. Analyysimenetelmien kehitystyön jälkeen valitaan materiaalit, joissa on lähtökohtaisesti huomattavia määriä kriittisiä raaka-aineita, kertoo Jyväskylän yliopiston epäorgaanisen kemian lehtori Manu Lahtinen.
Uusi laitetekniikka mahdollistaa erittäin tehokkaan ja nopean kiinteiden ja nestemäisten näytteiden kvantitatiivisen analytiikan. Yhdistämällä tehokas analytiikka olemassa olevaan analyyttisen kemian osaamiseen sekä kiertotalouden tutkimusalustan muihin analyysitekniikoihin voidaan luoda ainutlaatuinen kiertotalouden toimintaympäristö.
- Laitehankinta tulee varmasti edistämään myös yritysten ja yliopiston välisiä kiertotalousratkaisuja ja teollisten symbioosien kehittymistä Jyväskylän yliopiston kemian laitoksen koordinoiman tutkimusorganisaatioiden ja yritysten välisen kiertotalouden osaamiskeskittymän puitteissa (CECE). Laitehankinta vahvistaa laajemminkin rakenne- ja materiaalikemian tutkimusta Jyväskylän yliopistossa, toteaa Lahtinen.
Hankkeen aikana keskitytään erityisesti suurimpiin yksittäisiin jätejakeisiin. Näille tullaan tekemään talteenottokokeita Jyväskylän yliopistolla kehitettyjä innovatiivisia teknologioita ja talteenottoon suunniteltua mini-pilot-laitteistoa hyödyntäen. Hanketta rahoittavat Keski-Suomen liiton lisäksi Jyväskylän yliopisto, Alva-yhtiöt, Business Jyväskylä, Ää²Ô±ð²õ±ð³Ü»å³Ü²Ô Kehitys Oy ja Weeefiner Oy. Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 690 000 euroa ja hankeaika 1.3.2023-30.4.2025.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
- Lehtori Manu Lahtinen, manu.k.lahtinen@jyu.fi, +358408053696
- Professori Ari Väisänen, ari.o.vaisanen@jyu.fi, +358408053719
- Kriittiset raaka-aineet tietoon, talteen ja kiertoon (KRIIT): /science/fi/kemia/tutkimus/kemian-kiertotalous/kriit-fi
- Kiertotalouden osaamiskeskittymä: /science/fi/kiertotalouden-osaamiskeskittyma