Professori Vesa Linnamolle Vaikuttaja-palkinto yliopiston vuosijuhlassa

Jyväskylän yliopisto vietti vuosijuhlaansa 6.3. jakamalla tunnustuksia tieteen ja opetuksen saralla ansioituneille yliopistolaisille. Jyväskylän yliopistosäätiö myönsi yhdeksän palkintoa, kaikki arvoltaan 3 000 euroa. Liikuntateknologian yksikön johtaja Vesa Linnamolle myönnettiin Vaikuttaja-palkinto, ja Ellen ja Artturi Nyyssösen säätiön tunnustuspalkinnon, arvoltaan 5 000 euroa, sai apulaisprofessori Riikka Kivelä. Sekä Linnamo että Kivelä työskentelevät liikuntatieteellisssä tiedekunnassa.
Vesa Linnamo
Professori Vesa Linnamo on toiminut Liikuntateknologian yksikön johdossa sen perustamisesta lähtien.
Julkaistu
8.3.2024

Vaikuttaja-palkinto myönnettiin professori Vesa Linnamolle. Linnamo on Vuokatin yksikön (JYU-Vuokatti) johtajana vaikuttanut Jyväskylän yliopiston näkyvyyteen ja vaikuttavuuteen Kainuun alueella ja koko Suomessa. Linnamo on yksi urheilun datastrategian moottoreista, joka koordinoi yhteistyötä hyvinvoinnin ja urheilun, erityisesti pohjoismaisten hiihtolajien tutkimuksen, koulutuksen ja yritysyhteistyön saralla. Hän on edistänyt urheilijan kaksoisurakoulutusta, liikuntamatkailun oheispalveluja ja -ympäristöä tukevien teknologioiden, mittausmenetelmien ja analytiikan kehittämistä lukemattomissa hankkeissa.

Linnamo oli perustamassa liikuntateknologian yksikköä Vuokattiin vuonna 2003 ja on toiminut siitä lähtien JYU-Vuokatin johtajana. Hän on vienyt ansiokkaasti yksikköä eteenpäin – tilat ja toiminta ovat kehittyneet valtavasti kahdenkymmenen vuoden aikana. Linnamoa itseään tunnustus lämmittää kovasti, mutta hän haluaa jakaa kiitosta myös kaikille yhteistyötahoille:

”Tunnustus lämmittää kovasti ja vaikka se nyt tuli henkilökohtaisesti minulle, on kyse laajemmasta jo vuosia kestäneestä yhteistyöstä eri tahojen kanssa erityisesti Vuokatissa ja Kainuussa. Kiitokset siis tuesta kaikille vuosien varrella mukana olleille ja erityisesti Vuokatin liikuntateknologian yksikön loistaville työntekijöille, jotka ovat olleet mukana tätä palkintoa mahdollistamassa.”

Vuokatin Liikuntateknologian yksikkö on osa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellistä tiedekuntaa. JYU-Vuokatti on erikoistunut monitieteelliseen ja soveltavaan liikuntabiologian tutkimukseen sekä liikuntatieteiden maisteri- ja tohtorikoulutukseen.

Yksikkö perustettiin vuonna 2003 ja ensimmäiset maisteriopiskelijat aloittivat opintonsa tammikuussa 2004. Kahdenkymmenen vuoden aikana yksiköstä on valmistunut 95 liikuntatieteiden maisteria ja väitellyt yhdeksän tohtoria. JYU-Vuokatti on osa Kajaanin yliopistokeskusta.

Ellen ja Artturi Nyyssösen säätiön palkinto apulaisprofessori Riikka Kivelälle

Ellen ja Artturi Nyyssösen säätiön tarkoituksena on edistää Jyväskylän yliopistossa tehtävää tutkimusta. Säätiön palkinnon sai apulaisprofessori Riikka Kivelä. Kivelän tutkimus keskittyy sydän- ja verisuonitauteihin sekä sydän- ja lihassairauksiin. Hän on tutkimusuransa aikana hankkinut poikkeuksellisen yhdistelmän tutkimuskokemusta verisuonibiologiasta, liikuntafysiologiasta ja molekyylibiologiasta. Hänellä on laaja osaaminen suorituskyvyn ja terveyden edistämisen vaikutusmekanismeja selittävistä tekijöistä. Nykyisessä tutkimuksessaan hän käyttää tätä asiantuntemusta paljastaessaan liikunnan terveyshyötyjen molekyylimekanismeja sydän- ja verisuonisairauksissa, keskittyen verisuoniston ja endoteelisolujen rooliin.