POLKU 2.0 -hankkeessa rakennettiin kestävää Keski-Suomea – tutustu tuloksiin!

JYU.Wisdomin koordinoiman POLKU 2.0 -hankkeen kahteen vuoteen on mahtunut paljon onnistumisia ja hienoja saavutuksia: on järjestetty lukuisia kiiteltyjä koulutuksia vastuullisuuden eri osa-alueista, luotu valtavasti laadukasta opetusmateriaalia, rakennettu kestävän tulevaisuuden Polkukartta – sekä siinä samalla kehitetty neljän oppilaitoksen uudenlaista yhteistyötä.
Julkaistu
31.8.2023

Kaksi vuotta sitten Keski-Suomeen saatiin mittava, lähes kahden miljoonan euron EU-rahoitus alueen kestävyysosaamisen kehittämiseen. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia sekä Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Poke lyöttäytyivät yhteen ja alkoivat yhteistyössä luoda laadukasta kestävyysopintotarjontaa, joka sopii työuran eri vaiheisiin ja vastaa työelämän tarpeisiin. Hankkeen päätoteuttajana toimi Jyväskylän yliopiston resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdom.

Yli 750 keskisuomalaiselle koulutusta kestävään huomiseen 

POLKU 2.0 -hankkeen aikana järjestettiin 41 erillistä koulutusta, jotka käsittelivät muun muassa vastuullista yritystoimintaa, hiilijalanjälkeä, kiertotaloutta, vastuullista veden käyttöä, kestävää ruokajärjestelmää, sosiaalista kestävyyttä sekä työelämän kestävyysosaamistarpeita. Koulutuksia järjestettiin ympäri Keski-Suomea sekä kohderyhmän toiveesta myös verkossa, hybriditoteutuksina sekä ytimekkäinä teemapäivinä ja lyhytkoulutuksina.

Polkukartta-koulutuksissa kestävyysosaamistaan kartutti yhteensä yli 750 keskisuomalaista, ja osallistujia oli lähes jokaisesta Keski-Suomen kunnasta. Mukana oli niin yrittäjiä, yritysten työntekijöitä, opinto- ja uraohjaajia, työttömiä työnhakijoita kuin opiskelijoita.

Koulutukseen osallistuneilta saatiin lähes yksinomaan erinomaista palautetta – keskimäärin arvosana koulutuksille oli 4,2/5. Koulutuksia kehuttiin muun muassa seuraavasti:

"Silmiä avaavaa! Hyvä peruspaketti vastuullisuudesta.”

"Koulutuksen parasta antia oli mielestäni käytännönläheisyys.”

"Sain koulutuksesta potkua oman liikeidean kehittelyyn."

Kehuttuja opetusmateriaaleja vastuullisuudesta kaikkien käyttöön

Kahden vuoden aikana tuotettiin valtavasti laadukasta opetusmateriaalia vastuullisuuden eri osa-alueista. Tarkoitus on, että kehutut materiaalit jäävät käyttöön myös hankkeen jälkeen, ja esimerkiksi oppilaitokset tai itsenäisestä opiskelusta kiinnostuneet voivat ottaa ne käyttöön.

Innostavat ja helposti ymmärrettävät kestävyyden perusteita käsittelevät opetusmateriaalit löytyvät Avointen oppimateriaalien kirjastosta AOE:stä, ja ovat vapaasti kaikkien käytettävissä. Tarjolla on diaesityksiä ja luentovideoita kymmenien tuntien edestä, ohjeiden ja tehtävien kera.

Opetusmateriaaleja ovat olleet tekemässä monien eri alojen opettajat ja asiantuntijat neljästä oppilaitoksesta, ja niistä on saatu Polkukartta-koulutuksissa paljon kiitosta. Opetusmateriaaleja on luonnehdittu muun muassa seuraavasti: ”Esitykset olivat selkeitä ja asioita havainnollistettiin esimerkein”.

Polkukartta kokoaa askeleita kestävään tulevaisuuteen

Kaikki POLKU 2.0 -hankkeen saavutukset ja opit on koottu Kestävän tulevaisuuden Polkukartta -verkkosivulle. Sivulta löytyy paitsi opetusmateriaaleja, eri alojen tulevaisuuskuvia ja esimerkkejä erilaisista koulutuspoluista myös erilaisia raportteja ja selvityksiä muun muassa työelämän kestävyysosaamistarpeista sekä parhaista tavoista järjestää kestävyyskoulutusta eri kohderyhmille.

Kestävän tulevaisuuden Polkukartta innostaa pohtimaan kestävyyskysymyksiä kokonaisvaltaisesti sekä herättelee edistämään vastuullisuutta omalla alalla. Esimerkiksi Polkukartan tulevaisuuskuvissa visioidaan, miten eri toimialat kehittyvät kestävyysmurroksessa ja millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan.

Toivomme, että kaikesta näiden kahden vuoden aikana luodusta ja opitusta on hyötyä jatkossakin ja materiaalit auttavat ymmärtämään, miten kestävyysasiat vaikuttavat meihin kaikkiin, ja inspiroivat kartuttamaan omaa kestävyysosaamista.

Polkukarttaa voivat hyödyntää kaikki oman kestävyysosaamisen kehittämisestä kiinnostuneet, esimerkiksi opettajat, opinto- ja uraohjaajat, yrittäjät, yritysten työntekijät ja opiskelijat. 

Tutustu Kestävän tulevaisuuden Polkukartta -verkkosivuun

POLKU 2.0 -hanke alkoi elokuussa 2021 ja päättyi elokuun 2023 lopussa. Hankkeen päärahoittaja oli Euroopan Unionin Euroopan sosiaalirahasto (ESR), ja rahoittavana viranomaisena toimi Keski-Suomen ELY-keskus. Hanketta rahoittivat myös Jyväskylän, Jämsän, Äänekosken ja Saarijärven kunnat sekä UPM-Kymmene Oyj.