Petri Karonen TSV:n hallituksen puheenjohtajaksi

Karonen on Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan puheenjohtaja. Hänellä on lukuisia luottamustehtäviä seuroissa, yhdistyksissä ja tutkimusta rahoittavissa säätiöissä. Hän on Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan (2021–2024) ja Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen. TSV:n hallituksessa Karonen on istunut vuodesta 2019.
Vuosikokouksessa ja hallituksessa päätettäviä asioita valmistelevaan työvaliokuntaan on Jyväskylän yliopistosta valittu Karosen lisäksi etnologian ja antropologian professori Outi Fingerroos. Hänen tutkimuksensa keskittyy yhteisölähtöiseen muistitietotutkimukseen, etnisyyteen ja identiteetteihin, siirtolaisuuteen, poikkeusaikojen muistamiseen, pedagogiikkaan ja yhteiskuntaetnologiaan.
Fingerroos on johtanut useita Suomen Akatemian rahoittamia hankkeita ja on mukana mm. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran hallituksessa ja julkaisuvaliokunnassa, Cuporen neuvottelukunnassa sekä TSV:n edustajana Tieteiden päivien 2023 monitieteisessä järjestelytoimikunnassa.
Kuvassa oikealla Outi Fingerroos, kuvaaja Petteri Kivimäki.
on julkisoikeudellinen yhteisö, jonka toimintaan sovelletaan yhdistyslain säädöksiä. TSV:n yhteydessä toimivat , ja .
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Petri Karonen, +358400247388, petri.k.karonen@jyu.fi
Outi Fingerroos, +358404818455, outi.fingerroos@jyu.fi