Oskari Hakalalle Yrjö Haila -gradupalkinto yhteiskuntapolitiikan tutkielmasta

Hakalan opinnäytetyö osallistuu keskusteluun ekologisen hyvinvointivaltion käsitteestä ja kehittämisestä. – Työ on esimerkki erinomaisesta opinnäytetyöstä ympäristöalan yhteiskuntatieteiden alalla, palkinnon perusteluissa todetaan. Työn pääohjaajana on toiminut professori Tiina Silvasti.
– Tutkielma on kirjoitettu perustellusti ja tiukasti, mutta se antaa tilaa myös kirjoittajan omalle äänelle. Lisäksi voittaja osoittaa korkeatasoista metodologista ymmärrystä, palkintoraati lisää. Siihen kuuluivat tutkija Anni Turunen, taloustieteilijä Heini Ahtiainen ja vanhempi tutkija Erkki-Jussi Nylén. Ehdokkaita palkinnonsaajaksi oli tänä vuonna 15.
Hakala analysoi tutkielmassaan, kuinka sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä ekohyvinvointivaltio näkyy hänen aineistonaan toimivassa keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmassa (KAISU).
Hakala määrittää analyysinsä pohjaksi ekohyvinvointivaltiota kuvaavat piirteet, jotka muodostavat tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen. Sitä peilataan KAISU:un ja arvioidaan, minkä verran KAISU vie Suomea kohti ekohyvinvointivaltiota.
Tulosten perusteella hiilineutraaliustavoite ei vie Suomea kohti ekohyvinvointivaltiota. Sen sijaan hiilineutraaliustavoite syventää jo olemassa olevaa ympäristövaltiota, jossa on merkittävä ympäristösektori.
Tulosten perusteella Suomi ei pysty nykyisillä suunnitelmillaan saavuttamaan ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää hyvinvointivaltiota. Hakala kuitenkin huomauttaa, että ekohyvinvointivaltion määritelmä on vielä hyvin lavea ja sitä on tarkennettava, jotta syvällisempi analyysi on mahdollista.
Tunnustus on nimetty Yrjö Haila -palkinnoksi seuran pitkäaikaisen puheenjohtajan ja maamme ensimmäisen ympäristöpolitiikan professorin kunniaksi. Voittajan saama palkinto on Yrjö Hailan valitsema kirja.
äپٴᲹ:&Բ;
Oskari Hakala, oskari@tipotie.fi