Osallistu korkeanpaikanharjoittelun tutkimukseen

Jyväskylän yliopistossa toteutetaan touko-lokakuussa 2025 tutkimus, jossa selvitetään korkeanpaikan harjoittelun akuutteja vaikutuksia suorituskykyyn sekä rauta-aineenvaihduntaan. Tutkimuksen aineistonkeräys aloitettiin Vuokatin liikuntateknologian yksikössä touko-kesäkuussa 2025 ja sitä jatketaan Jyväskylässä elokuusta alkaen.
Julkaistu
27.6.2025

Tutkimus koostuu kyselyistä sekä fyysisistä kuormitustesteistä. Kyselyiden avulla kerätään tietoa tutkittavien terveydestä sekä ravinnonkäytöstä. Mittauskäyntejä tutkimuksen aikana on kolme ja niihin sisältyy juosten toteutettava suora maksimaalisen hapenottokyvyn testi sekä kaksi submaksimaalista intervallikuormitusta juoksumatolla. Intervallikuormituksista toinen suoritetaan 2000 m korkeutta vastaavassa hapen osapaineessa, toinen merenpinnan tasolla.

Tutkimukseen osallistujat saavat tietoonsa mittaustulokset sekä palautteet ravinnonkäytöstä, suorituskykymittauksista ja verikokeista. Tutkimuksen avulla pyritään antamaan tietoa hypoksiakuormituksen aiheuttamista yksilöllisistä fysiologisista vasteista ja siten tukemaan urheilijakohtaisen harjoittelun ja palautumisen suunnittelua korkeassa ilmanalassa.

Lue tutkimuksen tarkempi kuvaus tästä.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset:

Titta Kuorelahti, LitM, Jyväskylän yliopisto
Puh. 0400416411
³§Ã¤³ó°ìö±è´Ç²õ³Ù¾±: titta.t.kuorelahti@jyu.fi