Opiskele kesällä 2023 osallistumalla Jyväskylän Kesän Puheohjelmaan

Oletko ajatellut opiskella kesällä? Jyväskylän yliopiston kaikilla opiskelijoilla on mahdollisuus ansaita yksi opintopiste osallistumalla Jyväskylän Kesän puheohjelmiin. Kurssi tulee suorittaa 31.7. mennessä ja se on avoin kaikille Jyväskylän yliopiston opiskelijoille.
Jyväskylän Kesän puheohjelmaan osallistumisella voi ansaita opintopisteen.
Julkaistu
12.5.2023

Jyväskylän Kesän toivo-teemainen puheohjelma järjestetään yhteistyössä Jyväskylän yliopiston resurssiviisausyhteisö JYU.WISDOMin, hyvinvoinnin tutkimuksen yhteisö JYU.WELLin sekä Opettajankoulutuslaitoksen kanssa. Jyväskylä Kesän puheohjelmassa eri alojen huippuasiantuntijat kokoontuvat yhteen keskustelemaan kestävämmän tulevaisuuden mahdollisuuksista sekä yhteiskunnan muutoksen avaimista. Puheohjelma koostuu aihepiirien asiantuntijoiden paneelikeskusteluista, joiden pohjana on niin tutkimus kuin yhteiskunnallisetkin lähtökohdat. Mukana olevien työpajojen ja talkoiden kautta on mahdollista lähteä filosofisille kävelyretkille, osallistua niittytalkoisiin tai vaikkapa tehdä meemejä!

Etene opinnoissasi yhden opintopisteen verran

Puheohjelmaa seuraamalla opiskelija saa kattavan tietopohjan yhteiskuntamme polttavimmista kysymyksistä ja siitä, kuinka aiheista keskustellaan rakentavalla tavalla. Ansaitakseen opintopisteen tulee opiskelijan osallistua kymmeneen ohjelmaan viidestätoista Jyväskylän Kesän 2023 puheohjelmistosta, jotka järjestetään 5.-11.7.2023. Kaikki paneelikeskustelut live streamataan ja tallennetaan Jyväskylän Kesän nettisivuille, josta niitä voi katsoa myös jälkikäteen. Työpajoihin tulee osallistua paikan päällä. .

“Tämä kurssi on tarkoitettu kaikille Jyväskylän yliopiston tutkinto-opiskelijoille!”

Mitä on luvassa?

Paneelikeskusteluja järjestetään yhteensä kuusi seuraavista aiheista:

  • Planetaarinen hyvinvointi
  • Muusikot toivon äärellä
  • Tulevaisuuden toivot
  • Päijänne Foorumi: Visio kestävästä biotaloudesta
  • Muutoksen tekijät
  • Toivon tabut – Toisenlaisen elämisen mahdollisuuksista

Työpajoja ja talkoita järjestetään yhteensä yhdeksän:

  • Toivosta toimintaan – yritykset kestävän tulevaisuuden tekijöinä 
  • Jaloittele ajatuksiasi – filosofiset kävelyretket (4 erillistä kävelykertaa, joista jokaisesta saa osallistumismerkinnän)
  • Nurmikosta niityksi –talkoot (2 erillistä kertaa, joista kummastakin saa oman osallistumismerkinnän)
  • Meemit toivon työkaluna -työpaja
  • Minun muutokseni -työpaja

Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy!

äپٴᲹ:

Jyväskylän Kesän ohjelma: