Ongelmapeli Minnasta ratkottavana näyttelykeskus Soihdussa

– Peli on tarkoitettu lähinnä yläkoululaisille ja lukiolaisille, mutta sitä voi tulla pelaamaan kuka tahansa. Ongelmaa voi ratkoa yksin tai yhdessä yhteistyötaitoja kehittäen, projektia opettajankoulutuslaitoksella ohjannut yliopistonopettaja Riitta Tallavaara °ì¾±³Ù±ð²â³Ù³Ùää.
Pelissä tehtävänä on lukon avaaminen. Se vaatii ongelmanratkaisutaitoa ja asioiden toisiinsa yhdistämistä. Tehtävässä harjoitellaan tiedonkäsittelytaitoa ja luovaa ongelmanratkaisua. Koodit eivät löydy suorina vastauksina näyttelystä, vaan ratkaisut vaativat kykyä ajatella erilaisia mahdollisuuksia muuttaa näyttelyn tietoa ja aineistoja numerokoodeiksi.
– Keskeinen sisällöllinen tavoite on tietysti tutustua näyttelyyn ja erityisesti Minna elämään ja hänen ajatteluunsa. Eikä toki hauskuuttakaan ole haluttu unohtaa, pelin suunnittelussa mukana ollut lehtori Matti Rautiainen OKL:stä lupaa.
– Myös laatikosta löytyvällä asialla on iso merkitys – sen on tarkoitus saattaa ajattelemaan, pelin kehittäjät lupaavat arvoituksellisesti.
Näyttelykeskus Soihtuun on vapaa pääsy. Peliin voi tutustua 28.9. saakka ke-pe klo 12-17, la 12–16, tai sopimuksen mukaan. ³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´Ç²¹: Minnan mysteeri on myös osa laajempaa koko yliopiston Tutkijoiden yö -tapahtuman kokonaisuutta 27.9. klo 12–19: /fi/akateemiset-tapahtumat/tutkijoiden-yo/ohjelma-2019/seminaarinmaella
Lisätietoja pelin suunnittelusta ja sisällöstä:
lehtori Matti Rautiainen, matti.a.rautiainen@jyu.fi, +358 408053368
yliopistonopettaja Riitta Tallavaara, riitta.k.tallavaara@jyu.fi, +358 408055002
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´Ç²¹ Näyttelykeskus Soihdusta:
asiakaspalvelu: kampusmuseo@jyu.fi, +358 408054 579