Olisitko valmis luopumaan kotimaan lennoista?

Lentokoneiden rooli yhtenä suurimmista kasvihuonepäästöjen tuottajista tiedetään. Esimerkiksi yksi Thaimaan matka tuottaa yhtä suuret päästöt kuin vuoden kestävä yksityisautoilu.
Suomen sisäiset lennot nousevat kuitenkin harvemmin esiin, kun keskustellaan lentoliikenteen ympäristövaikutuksista. Mielikuva lentokoneesta saastuttajana liittyykin vahvasti juuri pitkiin lentoihin kaukomaille.
Kun pohditaan konkreettisia keinoja vähentää lentoliikennettä ja päästöjä, ovat maan sisäiset lyhyet lennot kuitenkin selvästi kaukolentoja helpommin korvattavissa ympäristöystävällisemmillä vaihtoehdoilla.
Uusi tutkimus ehdottaakin lyhyistä kotimaan lennoista luopumista kokonaan. Ilmastollisesti esimerkiksi junalla meneminen on huomattavasti paljon parempi vaihtoehto. Kiireiselle matkaajalle lentokone saattaa kuitenkin vaikuttaa selvästi nopeammalta, mutta näin ei välttämättä ole.
- Otetaan esimerkkinä lento Kokkolan ja Helsingin välillä, joka kestää reilun tunnin. Kun tähän tuntiin lisätään matka lentokentälle, turvatarkastus, koneeseen nousu ja liikkuminen lentokentältä keskustaan Helsingin päässä, nousee matka-aika yli kolmeen ja puoleen tuntiin. Siis samaan kuin junamatka kaupunkien välillä, kertoo Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun tutkijatohtori Stefan Baumeister.
Vuonna 2017 sisäisen lennon valitsi Suomessa yli 2,7 miljoonaa matkustajaa. Korvaamalla lyhyet kotimaan lennot muilla vaihtoehdoilla, putoaisivat liikenteen hiilidioksidipäästöt merkittävästi.
- Kasvihuonepäästöt lyhyillä, alle 400 kilometrin lennoilla ovat liki kahdeksantoistakertaiset junamatkaan verrattuna. Yksityisautoilukin on tällaisilla välimatkoilla selvästi ympäristöystävällisempää, bussista puhumattakaan. Ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi tarvitaan konkreettisia, toteutettavissa olevia tekoja ja juuri sellaista tutkimus esittää, toteaa Baumeister.
Lähde: Baumeister, S. (2019). Replacing short-haul flights with land-based transportation modes to reduce greenhouse gas emissions: the case of Finland. Journal of Cleaner Production 225, 262-269. (DOI) -
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Stefan Baumeister (suomeksi tai englanniksi)
040 805 4122
stefan.c.baumeister@jyu.fi
Iiro Vuori
040 805 4636
iiro.p.l.vuori@jyu.fi