Muuttolintujen kevät innoittaa luonnonystäviä 8.4. – mukana tapahtumassa myös Mikko ”Peltsi” Peltola

Kansalaistieteen Lähde: Muuttolintujen kevät -tapahtuma
ti 8.4.2025 klo 12–19, yliopiston kirjasto Lähde
Kivitasku. Kuva: Ari Lehtiö.
Julkaistu
1.4.2025

Tervetuloa kuulemaan asiaa linnuista, luonnosta sekä kansalaistieteestä! Tapahtumassa selviää mm. mitä suuren suosion kerännyt Muuttolintujen kevät -sovellus on mahdollistanut tieteelle ja mitä uutta on luvassa.

Muuttolintujen kevät -sovellusta on käyttänyt kahden vuoden aikana 270 000 suomalaista ja se on tuottanut 20 miljoonaa lintuhavaintoa. Uutena ominaisuutena sovellukseen on juuri avautunut lintupeli, jonka avulla voi oppia tunnistamaan lintuja ja niiden laulua.

Illan pääpuhuja on palkittu luontotoimittaja, Mikko "Peltsi" Peltola, joka tunnetaan aktiivisena luonnossa liikkujana, eräseikkailijana sekä luonnon puolestapuhujana. Suomalaisille hän tuttu radio- ja televisio-ohjelmista kuten Peltsin Lappi, Peltsin kova vuosi ja Peltsin toinen luonto. Viimeisimmässä televisio-ohjelmassaan Peltsi seikkaili poikansa Osmon kanssa kansallispuistoissa kannustaen ihmisiä liikkumaan Suomen kauniissa luonnossa. "Kaikki syyt olla lähtemättä luontoretkelle ovat tekosyitä."

Tapahtuma on kaikille avoin ja sinne on vapaa pääsy.

Päivän ohjelma:

klo 12:00 – 13:00 Kysy luontoviisaalta - lasten luontopaneeli (Tietoniekka) (Ennakkoon ilmoittautuneille alakouluryhmille)

klo 13:00 – 15:00 Viestejä muuttolinnuilta - Valokuvanäyttely (Lähteen aula)

Klo 14:45–15:00 Rehtori Jari Ojala

klo 15:00 – 18:00 Linnut, tiede ja luontokokemus -seminaari (Tietoniekka)

  • klo 15:00 – 15:05 Avaussanat ja seminaarin esittely, Ari Hirvonen, Digijohtaja JYU
  • klo 15:05 – 15:35 Kansalaistiede ympäristönmuutoksen seurannassa, Heikki Helle, Museomestari Luomus
  • klo 15:35 – 16:05 RFJM - Kansalaistieteen avulla tehdyt havainnot, Ossi Nokelainen, Postdoc-tutkija Digitaalinen kansalaistiedekeskus JYU
  • klo 16:05 – 16:20 Tiedekasvatusta linturetkillä, Anniina Koliseva, Anni Aroluoma, Tiedekasvatuksen asiantuntijat Digitaalinen kansalaistiedekeskus JYU & Maija Ihantola, Järjestöpäällikkö Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto
  • klo 16:35 – 17:05 Luontokokemus ihmistieteilijän näkökulmasta, Anna Kajander, Postdoc-tutkija, Digitaalinen kansalaistiedekeskus JYU
  • klo 17:05 – 17:35 Muuttolintujen kevät -sovellus äänten oppimisen tukena Patrik Lauha, Väitöskirjatutkija HY
  • klo 17:35 – 17:45 Yhteenveto ja päätössanat

klo 18:00 - 19:00 Illan pääpuhuja, Mikko "Peltsi" Peltola, luontotoimittaja Yle (Tietoniekka)

Mikä Muuttolintujen kevät?

Muuttolintujen kevät on Jyväskylän yliopiston Digitaalisen kansalaistiedekeskuksen mobiilisovellus, jonka avulla on mahdollisuus tallentaa linnunlaulua ja tehdä lintuhavaintoja hyödyntäen modernia tekoälyä. Käyttämällä sovellusta autat samalla huippututkimusta. Sovellus toimii sekä Android - että Apple iPhone -älypuhelimilla, ja se on ladattavissa molempien alustojen sovelluskaupoista.  Uusimman päivityksen myötä sovellusta voi käyttää myös suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Aiheeseen liittyvä sisältö