Mikä muuttuu koulutuspolitiikassa?

Koulutusjohtamisen instituutin kesäseminaarin paneeleissa 12.6 ja 13.6. pohditaan, minkälaista on tuleva koulutuspolitiikka eduskuntavaalien jälkeen? Mikä muuttuu ja miten? Onko tutkimuksella siihen sanottavaa?
Koulutusjohtamisen instituutin 20-vuotisjuhlaa vietettiin vuonna 2016.
Julkaistu
6.6.2019

Ainakin näitä kysymyksiä pohditaan Jyväskylän yliopiston Koulutusjohtamisen instituutin järjestämässä kesäseminaarissa. Se kokoaa yhteen instituutin opiskelijat, alumnit ja muut yhteistyötahot. Tämän vuoden ohjelmaa ovat ideoineet koulutusjohtamisen aineopintojen opiskelijat. Tilaisuuteen on siis luvassa asiantunteva yleisö, joka on perehtynyt paitsi uusimpaan myös aiempiin hallitusohjelmiin oman alansa näkökulmasta.

Seminaarissa järjestetään kaksi mielenkiintoista paneelikeskustelua, joissa pohditaan moniäänisesti tulevien vuosien koulutuspolitiikkaa ja -johtamista kestävän kehityksen näkökulmaa unohtamatta. Keskusteluissa mietitään ainakin koulutuksen arvoja ja sitä, kuinka koulutuksen ja kasvatuksen itseisarvo on sovitettavissa sen välineelliseen merkitykseen, molemmat puolet huomioiden. Keskustelussa ei voida tietenkään ohittaa tuoreen hallitusohjelman koulutuksellisia linjauksia.

Keskiviikon 12.6. paneeli klo 13–15 keskittyy valtakunnalliseen koulutuspolitiikkaan eduskuntavaalien jälkimainingeissa. Uusi eduskunta ja hallitus – millainen koulutuspolitiikka? Mitä uutta kasvatus- ja koulutusalan toimintaympäristöihin vaikuttavaa painotusta on linjattu hallitusohjelmaan? Mikä on suomalaisen koulutuspolitiikan arvoperustan ydintä? Miten voimme sovittaa koulutuksen ja kasvatuksen itseisarvon ja välineellisen arvon yhteen ja keskustelemaan keskenään? Mitkä ovat edellisen ja nykyisen hallitusohjelman haasteet ja ansiot?

Keskustelemassa (juhlasali C1, Seminaarinmäen C-rakennus): Jukka Gustafsson, kansanedustaja, sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja, eduskunta Timo Jalonen, puheenjohtaja, Kuntaliiton sivistystoimen toimialajohtajien verkosto Peter Johnson, varapuheenjohtaja, Opetus- ja sivistystoimen asiantuntijat OPSIA ry Piritta Pietilä-Litendahl, kunta-agentti, OKM Maria Sarkkinen, johtava rehtori, Stadin ammatti- ja aikuisopisto, Helsinki Keskustelua johtaa Mari-Anne Okkolin, koulutussosiologian ja kansainvälisen koulutuksen tutkimuksen dosentti, JY

Torstain 13.6. paneeli klo 9-11 pohtii, miten päiväkodit, oppilaitokset ja paikalliset sivistyspalvelut voivat kantaa yhteiskunnallista globaaliakin vastuutaan muuttuvassa toimintaympäristössä. 

Keskustelemassa (juhlasali C1, Seminaarinmäen C-rakennus): Päivi Hökkä, KT, yliopistotutkija, koulutusjohtamisen dosentti, JY Pia Kola-Torvinen, opetusneuvos, Opetushallitus Tuija Metso, erityisasiantuntija, Suomen Vanhempainliitto Seppo Pulkkinen, FT, rehtori, Keski-Suomen rehtorit ry:n hallituksen jäsen Niku Tuomisto, kehittämispäällikkö, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Keskustelua johtavat Eija Hanhimäki, projektitutkija, Koulutusjohtamisen instituutti ja Ari Hyyryläinen, koulutusjohtamisen lehtori, JAMK

Lisätietoja seminaarista ja tarkka ohjelma: /edupsy/fi/laitokset/koulutusjohtaminen/kji/koulutusjohtamisen-kesaseminaari

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

koulutussuunnittelija Jenni Havela-Jokinen, puh. +358 (0) 400 247 410, jenni.havela-jokinen@jyu.fi