Mentorit auttavat kansainvälisiä osaajia juurtumaan Keski-Suomeen

Mentorointipilotti on tarkoitettu korkeakoulutetuille ja korkeakoulukelpoisille maahanmuuttaneille työnhakijoille. Sen tavoitteena on auttaa pitämään kansainväliset osaajat Jyväskylän seudulla. Samalla päämääränä on helpottaa kansainvälisten osaajien oman urapolun löytymistä sekä työnhakua auttamalla heitä verkostoitumaan jo työelämässä olevien ammattilaisten kanssa.
"Tärkeää pilotissa on antaa kansainvälisille osaajille mahdollisuus käyttää suomen kieltä ja jakaa omaa kokemustaan. Aktorit ovat oppineet suomalaisesta opiskelu- ja työelämästä ja saaneet kokeneen sparrauskumppanin, jonka verkostoja on mahdollisuus hyödyntää esimerkiksi työnhaussa", mentorointitoimintaa organisoiva yliopistonopettaja Päivi Iikkanen kertoo.
Myös mentorit ovat nähneet ohjelman hyödyllisenä. Sen kautta on avautunut mahdollisuus tutustua oman alan kansainväliseen osaajaan sekä päästä jakamaan omaa osaamista ja tietoutta, ja sitä kautta tarkastella myös omaa työtä ja suomalaista kulttuuria uusin silmin. Mentorit ovat saaneet oppia toisesta kulttuurista ja kansainvälisistä tavoista toimia työelämässä.
"Mentorit ovat laittaneet hyvän kiertämään vapaaehtoisesti eli heille ei makseta palkkioita", yliopistonopettaja Tuija Lehtonen Movista kertoo.
Haluatko mukaan? Etsimme uusia mentoreita yliopiston JYU.INTEGRA-ohjelmaan lukuvuodeksi 25-26. Lisätietoja: paivi.i.iikkanen@jyu.fi, puh. +358 40 805 4693
Ohjelman päätöstilaisuus järjestetään ti 5.11. klo 17.30-19.00 yliopiston kirjasto Lähteessä (B247 Päätelmä).
Mikä JYU.INTEGRA?
JYU.INTEGRA-koulutus on maksuton suomen kielen koulutus, joka tukee akateemisten alojen opiskelua Suomessa. Koulutus on tarkoitettu korkeakoulutetuille ja korkeakoulukelpoisille maahanmuuttaneille, joiden tavoitteena on jatkaa keskeytyneitä opintojaan tai täydentää jo opiskelemaansa tutkintoa korkeakoulussa. JYU.INTEGRA-koulutuksesta vastaa Jyväskylän yliopiston monikielisen akateemisen viestinnän keskus Movi. Koulutuksen sisältöopinnot tarjoaa Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto ja ohjauksesta vastaa Jyväskylän yliopiston koulutuspalveluiden SIMHE-ohjaus (Supporting Immigrants in Higher Education).