Määrätietoinen kehittäminen tuo tulosta – Koulutuksen ja tutkimuksen excellence-kannustinrahat on jaettu

Humanistis-yhteiskuntatieteelliseen ja liikuntatieteelliseen tiedekuntaan myönnettiin kuluvalle vuodelle 75 000 euroa koulutukseen strategisen rahoituksen kannustinosasta. Yliopisto myöntää koulutuksen excellence-rahoitusta yksiköille, jotka ovat eniten pystyneet parantamaan tulostaan kandipalautteen opetuksen ja ohjauksen laatua koskevissa indikaattoreissa.
Julkaistu
21.9.2023

Ohjaaminen on kohtaamista

Humanistis-yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa on viimeisen parin vuoden ajan pyritty ohjauksen määrätietoiseen kehittämiseen. Siihen on suunnattu strategista rahaa ja

tukimuotojen toimivuuteen on kiinnitetty huomiota. Muun muassa Moodle-työtilaan on koottu ohjaukseen liittyvää tukimateriaalia.

– Ennen kaikkea kiitos kuuluu kaikille opiskelijoita ohjaaville opettajille, jotka ovat osallistuneet HOPS-ohjaukseen, työskennelleet ”hyviksinä” ja ohjanneet opinnäytteitä sekä muutoin tukeneet opiskelijoita opetuksensa ohessa, koulutuksesta vastaava varadekaani Piia Einonen luettelee.

Opettajat ovat myös kokeilleet erilaisia, osin vertaistukeen perustuvia ryhmäohjausmuotoja. – He ovat entistä suuremmassa määrin sisäistäneet sen, että ohjaaminen on kohtaamista ja läsnä kaikessa vuorovaikutuksessa. Siihen ei vaadita erityisten temppujen osaamista, Einonen jatkaa. Ohjauksen kehittäjinä ja toteuttajina ovat toimineet myös koulutussuunnittelijat ja muu koulutuspalveluiden henkilökunta.

Asiantuntijana kehittymisen opinnot uutuutena

Liikuntatieteellinen tiedekunta on toteuttanut koulutuksen alueella koko tiedekunnan läpäisevän ryhmänohjausmallin, joka toteutetaan Asiantuntijana kehittyminen I ja II -opintojaksoilla läpi kandi- ja maisteriopintojen. Koko tiedekunnan henkilökunta osallistuu ohjaukseen, koulutuksesta vastaava varadekaani Taija Juutinen kertoo.

– Olemme kouluttaneet henkilökuntaamme ryhmänohjaukseen ja vuosikurssien ohjaajat saavat myös vertaistukea. Myös esimerkiksi opinnäyteprosesseja on yhdenmukaistettu ja tätä työtä jatketaan edelleen, Juutinen lisää.

Tutkimusta tuettiin ERC-menestyksen perusteella kolmeen tiedekuntaan

Tutkimuksen 50 000 euron excellence-rahoituksella tuetaan erityisesti kansainvälisen tutkimusrahoituksen hakemisen onnistumisia. Rahoitusta myönnettiin humanistis-yhteiskuntatieteelliseen, kasvatustieteiden ja psykologian sekä liikuntatieteelliseen tiedekuntaan. Päätöksen perusteena on, että yksiköistä on noussut hakemus ERC-rahoitushaussa toiselle kierrokselle.

Kuvassa opiskelijoita Opinkivessä: Arttu Mäenpää (vas.), Jonatan Niskanen, Aapo Kallama ja Tino Tynkkynen. Kuvaaja Joonas Lampela.

äپٴᲹ:

Piia Einonen, +358408054727, piia.einonen@jyu.fi

Taija Juutinen, +358405566582, taija.m.juutinen@jyu.fi