Maahanmuuttaneille suunnatun JYU.INTEGRA -koulutuksen haku päättyi lähes ennätyksellisin tuloksin

Maahanmuuttaneille suunnatun JYU.INTEGRA -koulutuksen kolmeviikkoinen haku päättyi 29.10. lähes ennätyksellisin tuloksin. Hakemuksia koulutukseen tuli kokonaisuudessaan 84 kappaletta, joista suomenkielisiä 43 ja englanninkielisiä 41.
Tukena Suomeen integroitumisessa
Koulutuksen tavoitteena on edistää korkeakoulutaustaisten ja -kelpoisten maahanmuuttaneiden tutkinto-opiskelijaksi hakemista tai omalle alalleen työllistymistä Suomessa. Vuoden pituinen maksuton koulutus yhdistää suomen kielen, akateemisten taitojen sekä oman alan sisältöjen opiskelun samaan pakettiin, samalla integroiden opiskelijaa suomalaiseen koulutusmaailmaan ja yhteiskuntaan.
“Koulutuksessa kiinnitetään erityisen paljon huomiota siihen, että kaikki opittavat taidot tukevat niin työllistymistä kuin akateemisia taitoja. Lähdemme liikkeelle opiskelijan tavoitteista ja aiemmasta osaamisesta”, selittää koulutuksen koordinaattori Tuija Lehtonen.
Lähiopetuksena Jyväskylän yliopistolla järjestettävällä JYU.INTEGRA -koulutuksella on suuri merkitys korkeakoulutettujen ja korkeakoulukelpoisten maahanmuuttaneiden koulutus- ja urapolkujen kehittämisessä.
Koulutus hioutunut vuosien varrella
Hakuprosessi etenee kielitesteillä ja haastatteluilla, jonka jälkeen valituille tiedotetaan valinnasta. Opinnot alkavat tammikuussa 2024.
Koulutus järjestetään jo viidettä kertaa, ja sen on suorittanut tähän mennessä noin 100 opiskelijaa. Vuosien varrella koulutuksen sisällöt ovat hioutuneet vastaamaan entistä paremmin opiskelijoiden kielenkäyttötarpeita.
“Huomio on kiinnittynyt koko ajan enemmän ja enemmän opiskeltaviin sisältöihin ja sisältöjen mielekkyyteen opiskelijan näkökulmasta. Erityistä painoa on saanut opiskelijoiden hyvinvoinnin ja jaksamisen tukeminen”, kertoo Lehtonen.
Koulutukseen osallistuneiden opiskelijoiden etenemistä seurataan systemaattisesta pari vuotta koulutuksen päättymisestä, ja suurin osa koulutuksen käyneistä on koulutuksen jälkeisenä vuonna päässyt haluamalleen alalle opiskelemaan tai töihin.
Seuraavasta hausta tiedotetaan elo-syyskuussa 2024.
Talent boost –toiminnan keskiössä
JYU.INTEGRA on osa yliopiston Talent Boost -toimintaa. Talent Boost on kansallinen ohjelma, jolla edistetään kansainvälisten osaajien houkuttelua, maahanmuuttoa ja Suomeen juurtumista. Tavoitteena on tehdä Suomi tunnetuksi ja houkuttelevaksi kansainvälisille osaajille sekä parantaa Suomessa jo olevien kansainvälisten osaajien työllistymistä osaamistaan vastaaviin tehtäviin. Jyväskylän yliopistossa Talent Boost on kansainvälisten osaajien rekrytoinnin ja integroinnin kehittämistyötä, joka jakaantuu eri osaprojekteihin.
JYU.INTEGRAn lisäksi Movi osallistuu yliopiston muihin Talent Boost -toimintoihin ja on mukana muun muassa kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden työelämäosaamisen, asiantuntijuuden ja työelämäyhteyksien kehittämisessä suunnittelemalla uudenlaisia monikielisiä ja monitieteisiä työelämäviestinnän ja -verkostojen opintojaksoja ja ohjausta opiskelijoille.
Lisäksi kansainvälisen henkilökunnan palveluita pyritään kehittämään järjestämällä esimerkiksi erilaisia henkilöstökoulutuksia tähdäten kielitaidon, kohtaamisten ja kuulumisen tunteen lisäämiseen.