LUMA-keskus Suomelle kansainvälinen tiedekasvatuspalkinto

LUMA-keskus Suomen tiedekasvatushanke StarT on saanut Global Best Awards 2018 -palkinnon parhaana työelämää ja koulutusta yhdistävänä hankkeena Euroopassa. Palkinto myönnettiin Houstonissa USAssa koolla olleessa kansainvälinen koulutusalan ja elinkeinoelämän kumppanuusverkoston the International Partnership Network (IPN) konferenssissa.
Global Best Awards 2018 -voittajat valittiin ympäri maailmaa kuudessa kategoriassa, joista StarT palkittiin Euroopan parhaana LUMA-aineissa (Science, Technology, Engineering and Math (STEM)). Lisäksi palkinto myönnettiin norjalaiselle Girls and Technology -hankkeelle, joka valittiin myös maailman parhaaksi tiedekasvatushankkeeksi. Palkinnon kriteerinä oli, että voittaja pyrkii innostamaan nuoria LUMA-aineisiin liittyvien työurien pariin sekä edistää heidän kelpoisuuttaan työmarkkinoilla.
Houstonissa palkittiin myös suomalainen Pikkuyrittäjät Euroopan parhaana yrittäjyydestä ja yrittäjyystaidoista.
StarT on kansainvälinen ja yhteisöllinen toimintamalli, jossa opitaan yhdessä toteuttamalla monialaista ja ilmiöpohjaista oppimista. StarT tukee sekä lapsia ja nuoria että opettajia tiede-, teknologia- ja matematiikkaprojekteissa kaikilla kouluasteilla.
Keski-Suomen LUMA-keskuksen johtaja, professori Jan Lundell kuvaa palkintoa merkittäväksi tunnustukseksi pitkäjänteisestä luonnontieteiden ja matematiikan opetuksen kehittämisestä.
– Kansainvälinen palkinto on upea tunnustus LUMA-keskus Suomelle yhteisöllisestä ja kansainvälisestä toimintakulttuurista. Uusin tutkimustieto yhdistyy toiminnassa luovasti lasten ja nuorten eli tulevaisuuden osaajien ja päättäjien parhaaksi. StarT on monitieteinen ja monikulttuurinen oppimisympäristö, jonka avulla opitaan yhdessä toisten kanssa. Tämä luo pohjaa LUMA-aineiden yhteiskunnalliselle soveltamiselle paremman tulevaisuuden rakentamiseksi, sanoo Lundell.
LUMA-keskus Suomi yhteistyötahoineen käynnisti StarT-toiminnan Suomen satavuotisjuhlavuonna, jolloin suojelijana toimi tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Vuosittain toiminnassa on ollut mukana yli 50 LUMA-keskus Suomen yhteistyökumppania. Osallistujia on ollut kotimaisten projektien ohella yli 40 maasta. Parhaillaan on käynnissä ilmoittautuminen StarTin tämän lukuvuoden kisaan Suomessa.
- Keski-Suomessa StarT-hanketta on tuettu Keski-Suomen LUMA-keskuksen, kemian aineenopettajakoulutuksen ja Opettajankoulutuslaitoksen yhteistyönä. Monitieteinen projektioppimisen yhteisö toimii myös luonnollisena oppimisen ja opettajankoulutuksen kehittäjänä samalla kun tuetaan uusien opetussuunnitelmien perusteiden tavoitteiden toteuttamista kouluissa, toteaa Lundell.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
- StarT:
- The International Partnership Network (IPN) -konferenssi:
- StarT-toiminta Keski-Suomessa:
- Keski-Suomen LUMA-keskuksen johtaja ja Jyväskylän yliopiston kemian laitoksen professori Jan Lundell, 040 744 5270, jan.c.lundell@jyu.fi