Luku- ja kirjoitustaidon opetuksen täydennyskoulutukseen liki 1,2 miljoonaa

Hanke kohdistuu koulutuspoliittisesti tärkeään ja ajankohtaiseen kehittämisalueeseen. – Hyvä lukutaito on keskeinen perustaito, joka avaa uusia maailmoja ja mahdollisuuksia sekä suojaa syrjäytymiseltä, hankkeen johtaja professori Marja-Kristiina Lerkkanen toteaa .
Pian päättyvä ensimmäinen LUKILOKI-monimuotokoulutus on antanut tutkimusperusteista virtaa ja välineitä luku- ja kirjoitustaidon opetukseen ja oppimiseen yli 1800 opettajalle ympäri Suomea. Koulutuksessa on kiinnitetty huomiota uusien opetussuunnitelmien mukaiseen lukemaan oppimiseen, lukumotivaatioon ja osaamisen arviointiin sekä luku- ja kirjoitustaidon haasteisiin lukivaikeuden, suomi toisena kielenä -opetuksen ja monikielisyyden näkökulmista. Koulutus on suunnattu varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen, lukion ja ammatillisen koulutuksen opettajille ja erityisopettajille.
– Tämä on merkittävä tunnustus Jyväskylän yliopiston laaja-alaiselle lukutaidon asiantuntemukselle. Opetushallitus tunnistaa opettajien luku- ja kirjoitustaidon opetuksen täydennyskoulutustarpeen ja merkityksen. LUKILOKI on saanut runsaasti myönteistä palautetta. Tästä on hienoa jatkaa, opettajankoulutuslaitoksen johtaja Sirpa Eskelä-Haapanen sanoo.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Professori Marja-Kristiina Lerkkanen, puh. 0408053347, marja-kristiina.lerkkanen@jyu.fi
Tiedottaja Anitta Kananen, puh. 040 846 1395, anitta.kananen@jyu.fi