Lisää liikettä Keski-Suomen kuntiin Jyväskylän yliopiston ja Suomi Liikkeelle -ohjelman tuella

"Kun Suomi Liikkeelle –ohjelman kokeilujen rahoitushaku viime keväänä aukesi, halusimme lähteä tekemään maakunnassa hanketta, joka edistää paitsi ihmisten liikkumisen tapoja myös rakenteita", tiivistää terveyden edistämisen professori Sami Kokko Jyväskylän yliopistosta hankkeen lähtöajatuksia.
Hankkeessa on mukana kahdeksan keskisuomalaista kuntaa: Jämsä, Kivijärvi, Keuruu, Konnevesi, Kyyjärvi, Laukaa, Uurainen ja Viitasaari. Vuoden 2025 loppuun kestävän hankkeen aikana kunnat rakentavat omia liikkumisen edistämisohjelmiaan sekä toteuttavat liikkumisen edistämiskokeilun jonkin väestöryhmän kanssa.
"Kuntien rooli liikkumisen mahdollistajana on keskeinen ja on tärkeää, että Suomi Liikkeelle -ohjelmassa tehdään toimenpiteitä eri kokoisissa ja erilaisissa kunnissa. Keski-Suomen hankkeessa saadaan hyviä kokemuksia myös pienten kuntien poikkihallinnollisesta liikkumisen edistämistyöstä", toteaa Suomi Liikkeelle -ohjelman pääsihteeri Minttu Korsberg opetus- ja kulttuuriministeriöstä.
Liikkumisen edistäminen tarkoittaa kaikenlaisen liikkumisen edistämistä – sekä arkiliikkumista että liikunnan harrastamista. Tästä syystä nykyään puhutaankin liikkumisohjelmista, ei pelkästään liikuntastrategioista. Kunnan sisällä tämä tarkoittaa poikkihallinnollista yhteistyötä. Hankkeen tärkeänä periaatteena on yhteiskehittäminen.
Keski-Suomen kunnat ovat päässeet työssä hyvään alkuun. Kunnista ovat löytyneet vastuuhenkilöt, ja liikkumisohjelman paikka kunnan muissa ohjaavissa asiakirjoissa hahmottuu – esimerkiksi osaksi hyvinvointisuunnitelmaa. Tänä keväänä käydään myös kuntavaalit, ja liikkumisen edistäminen halutaan mukaan tuleviin kuntastrategioihin.
Vuoden aikana toteutetaan myös liikkumisen edistämiskokeilut kunkin kunnan itse valitsemassa kohderyhmässä. Tarkoituksena on valita sellainen kohderyhmä, jolla on suurin liikkumisen lisäämisen muutospotentiaali. Liikkumisen edistämiskokeilut voivat olla hyvin erilaisia kuntien omien tarpeiden ja ideoiden mukaan.
Hankkeen päätteeksi syntyy malli liikkumisohjelmien rakentamiseen sekä arvioituja kokemuksia liikkumisoperaatioista.
"Työ ei jää tähän hankkeeseen vaan tavoitteena on liikkumisen edistämistyön maakunnallisen kattavuuden laajentaminen", lupaa Sami Kokko.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Sami Kokko, professori
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta
puh. 050 593 7733, sami.p.kokko@jyu.fi
Kuntien ja kuntalaisten liikkumisen yhteiskehittäminen -hankkeessa (LIIKE) tehdään yhteistyötä usean tahon kanssa. Keski-Suomen Liikunta ry on tiivisti mukana vetämänsä maakunnallisen Keski-Suomi Liikkuu -agendan kautta, Lisäksi yhteistyöhön ovat lähteneet jo omat liikkumisohjelmansa tehneet Jyväskylä ja Hankasalmi, sekä valtakunnallisista toimijoista Kuntaliitto ja Olympiakomitea.
Suomi Liikkeelle -ohjelma:
