Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikasta tuore julkaisu

Tutkimusetiikka, tietosuoja ja avoimen tieteen kysymykset ovat puhuttaneet tutkijoita viime vuosina. Millaista keskustelua lapsuuden- ja nuoruudentutkimuksen piirissä näistä teemoista käydään?
Julkaistu
15.5.2019

Tutkimuseettisestä sääntelystä elettyyn kohtaamiseen. Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka II päivittää oppikirjana suositun Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka -teoksen. Tutkijat niin kasvatuksen, varhaiskasvatuksen, oikeustieteen, yhteiskuntatieteiden, uskontotieteen kuin lastensuojelun kentiltä käsittelevät teoksessa tutkimuseettisen sääntelyn alueella tapahtuneita viimeaikaisia muutoksia, esimerkiksi EU:n tietosuoja-asetuksen seurauksia ja ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin kysymyksiä.

– Vaikka tutkimuseettinen sääntely ja tietosuojaan liittyvät kysymykset ovat leimanneet viime vuosien keskustelua, ne muodostavat vain osan kaikesta tutkimusetiikkaan liittyvästä problematiikasta. Haluamme palata juridisista ja teknisistä kysymyksistä nuoriso- ja lapsuudentutkimuksen arkeen: kohtaamisiin päiväkodin tuulikaapissa tai lastensairaalan tutkimushuoneessa, teoksen toimittajat Kaisa Vehkalahti ja Niina Rutanen kertovat. 

Teoksen pääpaino on lasten ja nuorten kohtaamisen etiikassa ja käytännön tutkimusesimerkeistä nousevissa pohdinnoissa. Siinä avataan muun muassa lasten tutkimussuostumukseen liittyviä kysymyksiä, sensitiivisten aiheiden ja läheisten tutkimussuhteiden haasteita, erilaisten portinvartijoiden rooleja tutkimusprosesseissa sekä aineistojen rajojen ja rajoitusten vaikutuksia.

 â€“ Tutkijan rooli saattaa pohdituttaa esimerkiksi tilanteissa, joissa lapsi tai nuori kertoo tutkijalle yllättäen hyvin luottamuksellisesti ajatuksiaan. Tutkijalle voi myös herätä huoli nuoren hyvinvoinnista kesken tutkimusprosessin, toimittajat kertovat.

 â€“ Aina ei ole täysin selvää, kuinka tasapainoilla eri suunnilta tulevien vaatimusten kanssa. Rahoittajien tarpeet, yleiset tutkimuseettiset periaatteet, tutkittavien oikeudet ja tietosuojan tuottamat reunaehdot – sekä eletyn arjen yllätykselliset tutkimuskohtaamiset saattavat olla ristiriitaisia. Näihin pohdintoihin ei useinkaan ole yksiselitteisiä vastauksia. Tutkijan vastuu ja tilanteittainen harkinta korostuvat, kun tutkittavat ovat lapsia ja nuoria, Vehkalahti ja Rutanen pohtivat.

Teokseen on kirjoittanut 17 tutkijaa, kaikkiaan seitsemästä eri yliopistosta. Teos jakautuu kolmeen osaan: I Tutkimuseettinen sääntely ja tutkimuksen arki, II Sensitiiviset tutkimusaiheet ja ympäristöt, III Suhteissa rakentuva tutkimusetiikka. Tutkijoille, opiskelijoille ja tutkimuseettisistä kysymyksistä laajasti kiinnostuneelle yleisölle tarkoitettu teos soveltuu oppikirjaksi korkeakouluihin ja yliopistoihin.

Niina Rutanen & Kaisa Vehkalahti (toim.) Tutkimuseettisestä sääntelystä elettyyn kohtaamiseen. Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka II. ISBN 978-952-7175-85-9. Nuorisotutkimusverkoston/Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 218, Tiede, 2019. Tilaukset: 

Toimittajien yhteystiedot:
Niina Rutanen, niina.a.rutanen@jyu.fi
Kaisa Vehkalahti, kaisa.vehkalahti@oulu.fi