Koronan kautta kestävämpään ja oikeudenmukaisempaan yhteiskuntaan

Koronapandemia on paljastanut ihmiskunnan olevan huonosti varautunut globaaleihin katastrofeihin. COVID-19-pandemian lopulliset seuraukset eivät ole vielä tiedossa, mutta kriisi tarjoaa myös mahdollisuuden kehittää yhteiskuntaa kestävämpään suuntaan sekä taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti että yksilöiden hyvinvoinninkin kannalta.
- Koronakriisi on toiminut maapallon kokoisena stressitestinä kykyymme selviytyä muutoksissa. Nyt meidän on suunnattava katseet ±ð³Ù±ð±ð²Ô±èä¾±²Ô esimerkiksi ilmaston muutoksen aiheuttamiin tulevaisuuden haasteisiin, kertoo ¸éé³¾¾± Duflot, joka on vieraileva tutkija Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksella.
Tie kestävämpään tulevaisuuteen
Jo Yhdistyneiden kansakuntien (YK) kestävän kehityksen tavoiteohjelma Agenda 2030 on määritelty tavoitteet ja muutokset, joita tarvitaan kestävän kehityksen saavuttamiseksi ja niiden ²â±ô±ôä±è¾±³Ùä³¾¾±²õ±ð°ì²õ¾±. Agenda tähtää äärimmäisen köyhyyden poistamiseen sekä kestävään kehitykseen, jossa otetaan ympäristö, talous ja ihminen tasavertaisesti huomioon. Monet agendan vaihtoehdot ovat jo toteuttavissa ja ne voivat lieventää COVID-19-pandemian sosiaalisia ja taloudellisia seurauksia. Jyväskylän yliopiston tutkijoiden mielestä kestävän kehityksen toteuttaminen vaatii muutoksia yhteiskunnallisissa arvoissa esimerkiksi talouden tavoitteiden siirtymisen kasvusta hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Tällaisen prosessin arviointi edellyttää laadullisia ja määrällisiä hyvinvoinnin ja sen monimuotoisuuden mittareita.
- Kestävä kehitys, samoin kuin tarpeelliset toimet pandemian taltuttamiseksi, vaativat yhtenäistä ja yksilöt huomioon ottavaa yhteiskuntaa. Oikeudenmukaisuus ei voi toteutua ilman luottamusta yhteiskuntaan ja sen rakenteisiin, kuten sosiaaliturvaan, ja kansalaisten aktiivista osallistumista kestävän kehityksen edellyttämiin päätöksiin ja niiden toimeen panoon, selventää Duflot.
Tutkimus on tehty yhteistyössä Resurssiviisaus²â³ó³Ù±ð¾±²õö JYU.Wisdomin kanssa. Se julkaistiin Sustainability Science -julkaisussa huhtikuussa 2021.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Vieraileva tutkija ¸éé³¾¾± Duflot, remi.r.duflot@jyu.fi
- Artikkelin tiedot: R. Duflot, S. Baumeister, D. Burgas, K. Eyvindson, M. Triviño, C. Blattert, A. Kuparinen, M. Potterf (in press) Building up an ecologically sustainable and socially desirable post-COVID-19 future. Sustainability Science, 2021
- Kestävän kehityksen agenda:
- JYU.Wisdom: