Koneen Säätiöltä liki neljä miljoonaa Jyväskylän yliopistoon – Projekteja aiempaa enemmän

– Tänä syksynä hankkeissa nousi esiin muun muassa sellaisia teemoja kuin mielenterveys, digitalisaatio ja sen myötä tekoälyn ja massadatan kasvava valta, sukupuolen moninaisuus ja taiteen tekemisen kestävämmät työtavat, säätiön toimitusjohtaja Ulla Tuomarla toteaa. Säätiön rahoituspäätökset perustuvat syksyn haussa saapuneiden yli 6 000 hakemuksen vertaisarviointiin.
– Projektirahoitus tutkimushankkeille on auttanut monia tutkijoita urallaan eteenpäin. Säätiö suosii tietoisesti monivuotisia hankkeita ja suhtautuu joustavasti hankkeissa tapahtuviin muutoksiin, tiede- ja taiderahoituksen johtaja Kalle Korhonen kertoo
Jyväskylän yliopistoon tulikin useita merkittäviä rahoituksia tutkimusryhmien käyttöön. MarÃa Triviñon ryhmä (311 600 euroa) selvittää metsien sietokykyä ilmastonmuutoksessa. Johanna Turusen työryhmän hankkeen (397 800 euroa) otsikko on Epämukava museo: kohti turvallisia, rohkeita tiloja.
Merja Uotilan työryhmän (288 700 euroa) aihe on Säädellyt sävyt: väriaineet, värjärit ja välittäjät yhteiskunnallisen muutoksen kuvaajina 1400–1850. Petteri Eerolan ryhmä (264 900 euroa) puolestaan tutkii pikkulapsiperheiden yöllistä hoivaa ja sen kytkeytymistä osaksi perheen arjen käytäntöjä, sukupuolittuneita rakenteita ja valtahierarkioita.
Teemu Häkkisen työryhmän (249 000 euroa) ajankohtaisessa hankkeessa pohditaan, kuinka demokraattista konsensukseen perustuva puolustuspoliittinen päätöksenteko Suomessa on. Lina Van Aerschotin vetämä hanke (233 800 euroa) kehittää muistisairauden sosiaalis-relationaalista mallia, joka auttaa ymmärtämään muistisairauksien sosiaalisia ja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia sekä sosiaalisesti kestävän hoivan edellytyksiä. Lauri Haapasen ryhmä (186 800 euroa) tutkii, tyhjenevätkö lehdet median keskittyessä.
– Jyväskylän yliopiston tutkijoille ja tutkimusryhmille myönnetyt rahoitukset osoittavat, että meillä on tieteellisesti korkeatasoista, monipuolista ja ajankohtaista tutkimusta. Erityisesti iloitsen humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkijoiden onnistumisista, tiedekunnan tutkimus- ja innovaatiotoiminnasta vastaava varadekaani Tapio Litmanen sanoo.
Jyväskylän yliopiston apurahan saajat:
Riikka Aro YTT, yliopistonopettaja, 150 100 euroa, Ruokakansalaisuus kumppanuus- ja kotitarveviljelyssä: rakentuminen, merkitykset ja ruokajärjestelmän muutospotentiaalit
Sofia Bister, FM, 120 000 euroa, Toislajisia tuntosarvia: Hyönteisten materiaalisuus kirjallisuudessa ekologisten kriisien aikana
Deniz Duman PhD Researcher, 32 500 euroa, What makes us groove?
Petteri Eerola, dosentti, yliopistonlehtori ja työryhmä, 264 900 euroa, Vanhemmuuden yövuoro: Yöllisen hoivan jakaminen pikkulapsiperheissä
Veera Ehrlén, tutkijatohtori, 37 000 euroa, Median rooli liikuntakulttuurin tasa-arvon edistämisessä ja seksuaalisen häirinnän vastaisessa työssä
Lauri Haapanen FT, dosentti, yliopistonlehtori ja työryhmä, 186 800 euroa, Tyhjenevätkö lehdet? Median keskittymisen demokratiavaikutukset
Anna Hausmann, Post-doctoral researcher, 181 900 euroa, Assessing public perceptions of the global environmental crisis on social media
Onni Hirvonen PhD, dosentti 6 600 euroa, Demokratia työelämässä: mahdollisuudet ja rajat -työpaja
Teemu Häkkinen dosentti ja työryhmä, 249 000 euroa, Konsensushakuinen puolustuspolitiikka deliberatiivisen demokratian ilmiönä Suomessa
Joel Kaitila YTM 45 000 euroa, Päämäärät vailla keinoja? Kilpailukyvyn idea Suomen 2010-luvun työmarkkinapolitiikan muutosten ja vientivetoisen kasvumallin eroosion ajurina
Minna Kallioharju väitöskirjatutkija, 76 600 euroa, Esteettisyys, vastuullisuus ja visuaalisuus lastenmuodissa ja vanhemmuuden kulutuskulttuurissa
Reeta Adele Karjalainen FM, 107 000 euroa, My depressed ass laughing at memes. Multimodaalinen analyysi mielenterveyden ja mielenterveysongelmien representaatioista internetmeemeissä
Anna Kervola FM, 125 800 euroa, Motivaatiot ja tavat saavuttaa ilmasto- ja luontopositiivisuus Suomen kunnissa
Ville Malila YTM, väitöskirjatutkija, 76 500 euroa, Koiraeläinten kulttuuriset paikat. Modernisaation muutoksia ja hankaumia ihmis-koiraeläinsuhteissa
Roni Nousiainen YTM, 124 000 euroa, Työpaikkademokratian esteet – ja sen toteutumisen mahdollisuudet
Minttu Ollikainen FM, 30 000 euroa, Unten rajoilla – suomalaisen reaalifantasian paikka ja poetiikka
Anna Penttilä YTM, 122 000 euroa, Toimijuuden muutokset syömishäiriöissä
Rauha Salam-Salmaoui Doctor 149 300 euroa, Flawed, Real and Marginalized: Exploring emergent genders in Pakistani online streaming media
Anton Schalin YTM, 121 000 euroa, Lasten poliittis-moraalinen toimijuus suomalaisessa ilmastoliikkeessä
Evelina Sironen YTM, sosiaalityöntekijä, 126 000 euroa, Monipaikkainen tutkimus rasismin ja rakenteellisen syrjinnän vastaisesta sosiaalityöstä
Ulla Sivunen KM, FM, väitöskirjatutkija, 108 000 euroa, Viitottua kieltä käyttävien kuurojen ja huonokuuloisten lasten ja nuorten medialukutaito, identiteetti, osallisuus ja toimijuus arjen eri toimintaympäristöissä
Maiju Strömmer FT, 90 100 euroa, Monikielinen tekstityö alustataloudessa: keikkatyöläiset monilukutaitoaan ja työllistettävyyttään parantamassa
MarÃa Triviño Dr ja työryhmä, 311 600 euroa, Enhancing resilience in boreal forests to face climate change challenges
Johanna Turunen FT ja työryhmä, 397 800 euroa, Epämukava museo: kohti turvallisia, rohkeita tiloja
Merja Uotila FT ja työryhmä, 288 700 euroa, Säädellyt sävyt: väriaineet, värjärit ja välittäjät yhteiskunnallisen muutoksen kuvaajina 1400–1850
Lina Van Aerschot tohtori, dosentti ja työryhmä, 233 800 euroa, Kohti sosiaalisesti kestävää hoivaa: muistisairaudet henkilökohtaisena, sosiaalisena ja yhteiskunnallisena kysymyksenä
Koneen Säätiön tiedote:
Haastattelupyynnöt säätiölle:
viestintäjohtaja Heljä Franssila, 044 728 9908, helja.franssila@koneensaatio.fi
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´Ç²¹: Tapio Litmanen, +358408054168, tapio.a.litmanen@jyu.fi