Kokkolan yliopistokeskuksen uusi sosiaalityön professori Kati Turtiainen haluaa jatkaa laajaa verkostoitumista alueen toimijoiden kanssa

Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen uuden professorin Kati Turtiaisen viimeisimpinä tutkimusalueina ovat olleet lastensuojelun asiantuntijuus maahanmuuttaneiden parissa ja kotoutumisajan jälkeinen aikuissosiaalityö. 
– Tutkimus osoittaa, että varhainen tuki ei tavoita riittävästi maahanmuuttaneita perheitä ja siksi kiireelliset sijoitukset korostuvat näiden lasten kohdalla. Ammattilaisten ja maahanmuuttaneiden välinen vuorovaikutus näyttäisi olevan keskeistä yhteisen ymmärryksen luomiseksi palvelutarpeiden arvioinnissa ja sen mukaisessa avun saamisessa.
Ennen professuuriaan Turtiainen on työskennellyt kymmenen vuotta Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa sosiaalityön yliopistonlehtorina. 
– Minusta on tärkeää jatkaa edeltäjäni professori Aila-Leena Matthiesin laajaa verkostoitumista alueen erilaisten toimijoiden kanssa. Erityisesti yliopistokeskuksen sosiaalityön henkilöstön käynnistämä alueellinen tutkimus- ja koulutusyhteistyön mahdollistava yhdessä oppiminen on arvokasta.
Kansainvälisyys tärkeää myös opiskelijoille
Turtiaisen viimeaikainen kansainvälinen yhteistyö on keskittynyt ASTRA
-verkostoon sekä Georgiassa Tbilisissä sijaitsevan TSU-yliopiston ja Portugalin Vila Realissa sijaitsevan UTAD-yliopiston kanssa tehtävään yhteistyöhön.
– Pitkäjänteisen tutkimusyhteistyön lisäksi vuorovaikutus kansainvälisten toimijoiden kanssa on kokemuksemme mukaan merkittävää myös sosiaalityön opettajille ja opiskelijoille. Kansainväliset kontaktit mahdollistavat erinomaisen reflektiopinnan esimerkiksi kansallisia ja paikallisia käytäntöjä arvioitaessa ja kehitettäessä. Viime aikoina myös aikuisopiskelijoiden mahdollisuudet lyhytliikkuvuuksiin ovat lisääntyneet.
Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen johtaja Marko Aittola kertoo olevansa tyytyväinen saadessaan Turtiaisen yliopistokeskukselle professoriksi jatkamaan professori Aila-Leena Matthiesin ansiokasta työtä.
– Kati Turtiaisella on vahvan opetus- ja tutkimuskokemuksen lisäksi kokemusta YVV-toiminnasta sekä alueellisesti että laajemminkin. Tämä antaa hänelle todella hyvät eväät kehittää yliopistokeskuksen sosiaalitieteiden yksikön toimintaa.
Turtiainen on väitellyt tohtoriksi vuonna 2012 Jyväskylän yliopistosta. Ennen yliopistolle siirtymistä hän on työskennellyt muuan muassa Jyväskylän kaupungilla maahanmuuttopalveluiden johtajana.